1. Ylistys: Tämän sapatin profetaalinen osuus on Jesajan kirjan 60. luku. Sen pari ensimmäistä jaetta paljastavat meille, mikä on tänä päivänä Jumalan tahto Israelin ennalleenasettamisessa.

    • Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa.Jes. 60:1-2
    • Kiitos Herra, että Sinun kunniasi paljastuu maailmalle Israelin ennalleenasettamisessa. (Mal. 1:5).

    • Oi Herra, Herra! Katso, sinä olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi: ei mikään ole sinulle mahdotonta. (Jer. 32:17) Amen, me uskomme sen.

    • Herra, kiitos, että olet meidän valomme, pelastuksemme ja voimamme. (Ps. 27:1)

    • Me siunaamme Sinua, että Israelin vaalitulosten valossa Sinun tiesi eivät ole meidän teitämme. Me luotamme Sinuun. (Sananl. 3:5; Jes. 55:8-9)

    • Kuningas Jeshua, me julistamme, että Sinä olet kaikkien Herra (Apt. 10:36). Kaikki valta taivaassa ja maan päällä on nyt Sinun käsissäsi. (Matt. 28:18)

    • Jeshua, Messias, siunattu olet Sinä, joka tulet Herran nimessä. (Ps. 118:26; Matt. 23:39)

  2. Vaalitulokset: Viime viikon vaalitulokset ovat odotetusti samankaltaiset kuin viime kevään vaaleissa. Hallituskoalitioneuvottelut ovat alkamassa. Elleivät jotkut näistä poliitikoista nöyrry, edessämme voi olla uudet vaalit ensi vuonna! Presidentti Rivlinin tehtävänä on tällä hetkellä keskustella kaikkien puolueiden kanssa ja antaa sitten kapula sille henkilölle, jolla hänen mielestään on parhaat mahdollisuudet muodostaa seuraava hallitus.

    • Kiitos Sinulle Herra, että Israel on demokratia, jossa pidetään vaaaleja eikä vallankumouksia.

    • Auta presidentti Rivliniä tekemään viisas ja vanhurskas valinta. (Sananl. 21:1)

    • Tee Rivlin kykeneväksi siirtämään syrjään kaikki menneet henkilökohtaiset asiansa Netanjahun kanssa tehdessään päätöstä hallituksen muodostajasta. (Sananl. 18:19)

    • Ympäröi hänet kaikella hänen tarvitsemallaan vanhurskaalla neuvonannolla. (Sanan. 11:14)

    • Varjele häntä kaikilta manipulaation hengiltä – varsinkin Israelin median taholta. (4. Moos. 23:23)

    • Isä, Sinä toit meidät takaisin Sinun pyhän nimesi tähden (Hes. 36:32). Siksi pyydämme Sinua armahtamaan tätä kansakuntaa näiden yleensä hektisten hallitusneuvottelujen aikana.

  3. Vaalitulokset: Tämän aamun tietojen mukaan Benny Gantzin Blue & White -puolue on saanut kaksi paikkaa enemmän kuin Bibi Netanjahun Likud-puolue. Keskustelua on käyty laajasta hallituspohjasta. Se on yksi Gantzin vaatimuksista [Likud, mutta ilman Bibiä; eikä uskonnollisia/haredi-puolueita] ja samoin yhdeksän paikkaa saaneen Avigdor Libermanin Yisrael Beitanu-puoleen vaatimus [ei haredi- tai arabipuolueita]. Tämä vaatimus jakaa maata vielä enemmän. Tämä tilanne vaatii Jumalan väliintuloa – ja meiltä jatkuvaa esirukousta.

    • Herra, me pyydämme Sinua antamaan sellaiset tikkaat, joita pitkin moni Israelin poliitikko voisi laskeutua alas röyhkeiden huomautuksiensa ja vaatimustensa kanssa. (Sananl. 29:23).

    • Anna heille halu etsiä sitä, mikä on parasta Israelille, eikä vain heidän omalle uralleen. (Hepr. 11:24-26)

    • Paljasta eri puolueiden neuvotellessa kaikki salaiset agendat. (Job 12:22)

    • Paljasta Israelin poliitiikoille ne hyvin todelliset vaarat, jotka uhkaavat Israelia tänä päivänä. (Ps. 120:6-7; 124:1-8)

    • Estä mediaa manipuloimasta suurilla otsikoilla poliittisia neuvotteluja. (Ps. 62:5; 63:12)

    • Nosta totuudenmukaisia mielipiteitä mediassa. (Jes. 59:14-19)

  4. Seuraava hallitus: Yksi tapamme rukoilla seuraavan hallituksen puolesta vaalipäivänä oli pyytää Jumalaa erityisesti valvomaan Sanaansa kaikkien niiden asioiden osalta, joiden puolesta Hän on johtanut meitä rukoilemaan.

    • Herra, me pyydämme Sinua antamaan meille sellaisen hallituksen, jolle alija [juutalaisten paluumuutto Israeliin] on prioriteetti. (Jes. 43:5-7)

    • Herra, anna meille sellainen hallitus, joka todella valmistaa tietä massiiviselle alijalle. (Hes. 39:27-28).

    • Herra, anna meille hallitus, joka ohjaa rahat sinne, missä niitä tarvitaan. Tämä koskee erityisesti tämän maan korkeita elinkustannuksia ja asuntopulaa. (Luuk. 16:10)

    • Herra, anna meille sellainen pääministeri, joka nimittää ministerit pätevyyden perusteella eikä jakele salkkuja poliittisina palkkioina. (5. Moos. 16:19)

    • Herra, anna meille hallitus, jolle turvallisuuskysymykset ovat kaikkia muita asioita tärkeämpiä.

    • Herra, anna meille hallitus, joka ei jaa Sinun maatasi. (3. Moos. 25:23; Hes. 36:5; Joel 3:1-2)

    • Herra, anna meille hallitus, joka hyväksyy avoimesti kristillisen sionismin tuen. (Jes. 60:3-10)

    • Herra, anna meille hallitus, joka kunnioittaa Sinun Sanaasi – kuten Bibi on niin usein tehnyt. (1 Sam. 2:30)

    • Herra, anna meille hallitus, joka vaeltaa vanhurskaudessa. (Sananl. 14:34)

    • Herra, anna meille hallitus, joka kohtelee Israelin vähemmistöjä oikeudenmukaisesti. (Jes. 56:1)

    • Herra, anna meille hallitus, joka vaikeuttaa abortin tekemistä. (Jer. 7:5-7)

    • Herra, anna meille hallitus – jonka kautta Sinä tulet kirkastetuksi! (Ps. 115:1-3)

  5. Turvallisuus: Netanjahu pysyy edelleen pää- ja puolustusministerinä uuden hallituksen muodostamiseen saakka. Huomioimme kiinnostuneina, miten Iran harhautui päämäärästään tuhota Israel hyökkäämällä äskettäin Saudi Arabian suurimpaan öljylaitokseen. Kuitenkin vain sellainen, joka ei tunne shia-islamilaista oppia lopunajan tapahtumista saattaa ajatella, ettei Iran ole tämän päivän juutalaisen valtion suurin olemassaolon uhka. On erittäin tärkeää rukoilla, että Israelin nykyinen väliaikainen hallitus pitää yllä korkeaa hälytysvalmiutta.

    • Herra, älä salli kaikkien poliittisten asioiden niin hämmentää Netanjahun mieltä, että hän laiminlyö Israelin turvallisuuden vartioimisen. (Ps. 44:5-6)

    • Mitä tulee turvallisuuskysymyksiin, poista hänestä kaikki masennus ja uupumus. (Ps. 80:18)

    • Me siunaamme Sinua, että suojelit Israelia tällä vaaliviikolla antamalla Iranin tai sen liittolaisen hyökätä Saudi Arabian öljylaitokseen. (Ps. 83:17-19)

    • Saata edelleen hajaannuksen valtaan kaikki, jotka vihaavat Sionia. (Ps. 129:5)

    • Varjele IDF:n esikuntapäällikkö Kochavia vajoamasta Israelin politiikan kiemuroiden suohon. (Sak. 12:6).

    • Anna hänen saada poikkeuksellisen suurta viisautta tänä aikana tietääkseen, mitä Israelin täytyy tehdä. (1 Aikak. 12:32)

  6. Turvallisuus: Tänään keskityimme Gazaan, Juudeaan ja Samariaan.

    • Vartioi ja opasta, Herra, edelleen kaikkia Israelin turvajoukkoja. (Ps. 140:8; 144:1)

    • Valvo tätä Sanaa – varsinkin tänä aikana: Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. Häpeään, pahasti häpeään joutuvat kaikki, jotka vihaavat sinua. Ne, jotka sinua syyttävät, tuhoutuvat, häviävät olemattomiin. Hakemallakaan et heitä enää löydä, niitä, jotka taistelivat sinua vastaan…Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle… Älä pelkää, Jaakob, sinä maan mato, sinä Israelin vähäinen väki! – Minä autan sinua, sanoo Herra, sinut lunastaa Israelin Pyhä. Katso, sinusta tulee minun puimarekeni, rajusti hiertävä, moniteräinen. Sinä puit vuoria, rouhit niitä, jauhat kukkulat akanoiksi, sinä viskaat ne ilmaan, tuuli kantaa ne pois, myrskytuuli ne hajottaa. Mutta sinä, sinä iloitset Herrasta, Israelin Pyhä on sinun ylpeytesi. (Jes. 41:10-16)

    • Kiitos, että olet suojellut tätä maata tekemällä IDF:stä tuon uuden, moniteräisen puimareen.

    • Miten ihmeellinen täyttymys profetaalisesta sanastasi onkaan nähdä IDF valtavan suurena armeijana [engl. käännöksen mukaan], varsinkin heti holokaustin päättymisen jälkeen (Hes. 37:1-10). Kiitos, että olet niin uskollinen.

    • Israelin Paimen, suojele uudelleen kerääntynyttä laumaasi Sanasi mukaan. (Jeremia 31:10)

    • Pidä kaikki sotilaat valppaina ja keskittyneinä. (Neh. 4:9)

    • Koska IDF:n sotilaat ovat nuoria, varjele heitä emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti. (Ps. 121:4)

  7. Turvallisuus: Rukouksiimme Israelin tiedusteluvalmiuksista/voimavaroista on vastattu. Olemme myös nähneet, miten Israelin johtajat ovat käyttäneet tuota tiedustelutietoa ennaltaehkäisemään monia vihollisen suunnitelmia.

    • Me siunaamme ja kiitämme Sinua niistä monista äskettäin tapahtuneista tiedusteluvoitoista, jotka ovat paljastaneet erityisesti iranilaisia tukikohtia ja asekätköjä aina Irakissa asti. (Ps. 33:10-11)

    • Me kiitämme Sinua siitä tiedosta, että Israelin tiedustelutieto on auttanut estämään yli 50 terrorihyökkäystä yli 25 eri maassa maailmanlaajuisesti. (Jes. 60:3)

    • Herra, suojele edelleen kaikkia Israelin salaisia operaatioita. (Ps. 91:1-4)

    • Pidä ne edelleen tarkkoina, etteivät ne joudu minkäänlaisen disinformaation uhreiksi. (Job 12:16)

    • Suojele ja ohjaa Israelin teknisiä tiedustelutietoa kerääviä laitteita, kuten satelliitteja ja sukellusveneitä.

    • Anna niiden, jotka seuraavat sosiaalista media, tietää, mikä on vaarallista ja mikä on roskaa. (Jer. 9:5).

    • Suojele kaikkia Israelin rajoilla partiointi- ja tiedustelutehtävissä olevia lentokoneita. (Jes. 31:5)

    • Anna kaiken kerätyn tiedustelutiedon joutua oikeille ihmisille, joilla on kykyä selvittää, mitä on todella käynnissä. (1 Kun. 3:9; Sananl. 28:2)

    • Kiitos Sinulle äskettäisistä onnistuneista hyökkäyksistä Iranin tukikohtiin Syyriassa ja Irakissa. (Miika 4:1-13)

    • Anna hallitukselle ja IDF:lle edelleen rohkeutta tehdä tarvittaessa ennaltaehkäiseviä hyökkäyksiä.

    • Saakoon Israelilla olla valmiit suunnitelmat täysmittaiseen sotaan Iranin liitttolaisia vastaan Libanonissa ja Gazassa siinä tapauksessa, että USA ja Saudi Arabia ryhtyvät sotimaan Irania vastaan. (Sananl. 20:18; 21:31)

  8. Herran syysjuhlat – rosh hashana, jom kipur ja sukot – alkavat tämän kuukauden lopussa. Useimmissa israelilaisissa kaupoissa on asetettu esille kaikki lomaherkut ja tarvikkeet. Tämä on myös sisäisen tutkimisen aikaa ja sana “katumus” kuullaan usein. Miten suurenmoista aikaa rukoilla Israelin pelastuksen puolesta.

    • Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.Jes. 60:2
    • Herra Jeshua, nouse ja ilmesty kunniassasi kansallesi. (Luuk. 2:32) [Rukoilimme erityisten ryhmien puolesta Israelin yhteiskunnassa, että ne tulisivat tuntemaan Herran tämän kauden aikana. Ole hyvä ja lisää noihin ryhmiin, mitä Henki laskee sinun sydämellesi.]

    • Pelasta monia emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti vammautuneita israelilaisia. (1 Kor. 1:26-29)

    • Herra, avaa kaikkien lähellä kuolemaa olevien potilaiden silmät. (Hes. 18:21; 33:11)

    • Vuodata Henkesi kaikkien holokaustista selviytyneiden ylle. (Hes. 37:11-14)

    • Herra, anna uskonnollisille juutalaisille, jotka rukoilevat Länsimuurilla joka aamu ja menevät synagogiin rukoilemaan, se uusi sydän ja henki, jonka olet luvannut antaa kansallesi sen palatessa tähän maahan. (Jer. 32:37-40; Hes. 36:26-27)

    • Kosketa monia maallistuneita israelilaisia – varsinkin niitä, jotka uskovat Sinuun, mutta ei rabbiinisen juutalaisuuden mukaan. (Luuk. 15:1-7)

    • Keskeytä kaikki rutiininomaiset katumusrukoukset ja lähetä monille oikea synnintunnon henki. (John 16:9).

    • Voitele messiasruumis tietämään, milloin ja miten puhua Sinusta ja milloin olla vaiti.

    • Arkeologien jatkaessa kaivauksiaan, jotka todistavat Raamatun olevan totta, saakoon totuus siitä, kuka Sinä olet, myös tulla vastaanotetuksi. (Ps. 85:12)

    • Lähetä Sinun totuutesi yliopisto-opiskelijoille, heidän professoreilleen ja monille tiedemiehille. (Sananl. 3:7; 26:12)

    • Herra, me pyydämme Sinua lähettämään korjuumiehiä elopelloille. (Luuk. 10:2)

    • Ilmesty Israelin Lohduttajana niille, jotka etsivät lohtua tänä vuonna kuolleen rakkaansa takia. (Apt. 13:15; 2 Kor. 1:3)

    • Isä, paljasta Poikasi messiaanisten juutalaisten pelastumattomille perheenjäsenille. (Apt. 16:31)

  9. Nyt on myös suurenmoinen aika rukoilla alijan puolesta. Raamatun mukaan silloin, kun koko Israel pelastuu, se on Israelin maassa. (Jer. 32:37-42; Sak. 12:10 jne.)

    • Kansat, kuulkaa Herran sana! Tulkoon se tiettäväksi merten ääriin saakka! Sanokaa näin: Hän, joka hajotti Israelin, kokoaa sen jälleen, hän pitää siitä huolta kuin paimen laumastaan. (Jer. 31:10) Amen!

    • Anna maanpaossa asuville juutalaisille suunnaton koti-ikävä juhlien aikana. (Jer. 50:4-5)

    • Poista muuttamisen pelko Sinun kansaltasi ja korvaa se seikkailuhengellä.

    • Käytä lisääntyneitä antisemiittisiä hyökkäyksiä ajaaksesi Sinun kansasi takaisin kotiin. (Jer. 16:16)

    • Herra, anna meille hallitus, joka avaa ovet selälleen kaikille juutalaisille – huolimatta heidän ihonväristään, raha-asioistaan, työpaikoistaan tai kielistään – tervetulleiksi kotiin. (Jes. 62:10)

    • Isä, käännä rabbit Hesekiel 34:11-16 puoleen ja anna heidän johtaa laumansa takaisin Siioniin.

    • Sen sijaan, että yrittäisivät parantaa maailmaa [tikkun olam], saakoot maanpaossa olevat juutalaiset lukea ja ymmärtää tämän: Me yritimme parantaa Babylonia, mutta ei se toipunut. Antaa sen olla! Palataan kotiin, kukin omaan maahansa. Babylonin tuomio ulottuu taivaisiin…Herra osoittaa nyt, että me olemme syyttömiä! Tulkaa, kertokaamme Siionissa, mitä Herra, meidän Jumalamme, on tehnyt. (Jer. 51:9-10)

    • Herra, me pyydämme Sinua tekemään mitä ikinä tarvitaan herättääksesi juutalaiset maanpakolaisuudessa seuraavissa maissa, joista me olemme tulleet: Amerikka, Britannia, Kanada, Etelä-Afrikka, Uusi Seelanti, Irlanti, Ranska, Alankomaat, Ruotsi, Taiwan. [Ole hyvä ja lisää oma maasi tähän listaan.]

Shabat shalom ja siunaukset Siionista

IFI-tiimi