Israelin ollessa periaatteessa suljettuna meidän täytyi perua kaikki rukouskokouksemme. Olemme silti rukouksessa ja seuraamme uutisista, mitä Jumala on tekemässä.

  1. Ylistys: Usein se, mitä Jumala tekee tai jättää tekemättä tai mitä Hän sallii tai ei salli, poikkeaa odotuksistamme. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että Hänen olemuksensa ei koskaan muutu.

    • Sinun nimesi, joka on olemuksesi luonne, on meidän vahva tornimme. Juoksemme sinne löytääksemme turvan ja voiman tänä aikana. (Sananl. 18:10)

    • Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin lapset, ole muuttuneet. (Mal. 3:6, RK) Aamen!

    • Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. (Jes. 55:8-9) Aamen!

    • Kiitos, että Sinä hallitset, ihmiskunnan hyväksynnästä huolimatta. (1. Aik. 16:31)

    • Sinä tiedät lopun jo alussa. Siksi mikään ei tule Sinulle yllätyksenä, edes tämä koronavirus. (Jes. 46:10)

    • Herra Jeshua, kiitos, että olet kertonut meille jo etukäteen, mitä tämän ajan lopussa tulee tapahtumaan. (Luuk. 21:11; Joh. 16:4a)

    • Herra, ole ylistetty, Sinä johdatat meitä aina vanhurskauden poluilla nimesi tähden. (Ps. 23:3)

  2. Israel & koronavirus: On ällistyttävää, miten tämä virus on yhtäkkiä vallannut maailman huomion ja vaikuttanut meidän kaikkien elämään. Se on pääuutisaihe Israelissa ja luultavasti myös useimmissa muissa maissa. Kuolleiden ja sairastuneiden määriä päivitetään jatkuvasti. Koska tämä virus voi hyökätä kenen tahansa kimppuun, koko ihmiskunta on vedetty yhdessä tähän sotaan. Voimme vain arvata, mitä tämä merkitsee profetaalisesti, katsoessamme otsikoita ja rukoillessamme Jumalan tahdon - Hänen Sanansa - mukaan.

    • Israel oli eturintamassa tunnistaessaan, miten vaarallinen tämä virus on. Kiitos Herra siitä. Israel on myös ryhtynyt toimenpiteisiin suojellakseen kansalaisiaan ja ollakseen esimerkkinä muille kansoille. (Jes. 60:3)

    • Me siunaamme Sinua siitä, että tätä kirjoittaessani Israelissa ei ole vielä ollut yhtään kuolemantapausta. (Ps. 121:4)

    • Olemme kiitollisia siitä, että Bibi Netanjahu on edelleen Israelin johtaja. (Sananl. 29:2). (Tämä tilanne voi myös äkkiä muuttua, kuten alempana kerromme).

    • Käytä hänen historian tuntemustaan, jotta hän käsittää toimintamallit ja voi sitten edetä hurskaasti. (Sananl. 21:1)

    • Anna hänelle ja kaikille hänen neuvonantajilleen viisautta tietää, mitä tehdä ja olla tekemättä. (Sananl. 4:5-7)

    • Auta heitä tasapainottamaan henkilökohtainen vapaus ja kansallinen turvallisuus. (Room. 13:1-14)

    • [Tämä tärkeä asia täytyy ymmärtää raamatullisesta näkökulmasta: Eräs rabbi on sanonut, että henkilökohtaiset vapaudet täytyy laittaa aina toiselle sijalle, jos ne vaarantavat koko kansan turvallisuuden. Tämä on Jumalan kansalleen määräämä raamatullinen järjestys. Se ei ole mitenkään riippuvainen siitä, hyväksyvätkö useimmat länsimaalaiset tätä ajatusta. Heidät on kasvatettu pitämään henkilökohtaista vapautta kaikkein tärkeimpänä asiana.]

    • Auta israelilaisia alistumaan kaikille määräyksille, jotka tässä kriisissä Sinun silmissäsi ovat hyväksyttäviä. (1. Sam. 8:19)

    • Suojele terveydenhoitohenkilöstöä saamasta tätä virusta ja palamasta loppuun. (Ps. 23:1-3)

    • Herra, ymmärrämme Israelin yleisen terveydenhoitosektorin tarvitsevan parannuksia voidakseen käsitellä näin suurta kriisiä. Sallithan seuraavan hallituksen antaa terveysministeriölle kaiken tarvittavan sen suorittamiseen.

    • Suojele Israelin puolustusvoimien (IDF) henkilöstöä ja anna sille viisautta. IDF on kutsuttu auttamaan poliisia valvonnassa ja hallituksen ohjeistuksien noudattamisen seurannassa. (Tiit. 3:1)

  3. Politiikka: Kapula uuden hallituksen muodostamiseksi on annettu Blue & Whiten (B&W) johtajalle Benny Gantzille. Antisionistinen arabiliitto ja Avigdor Libermanin puolue suosittelivat häntä pääministeriksi. Hänen täytyy kuitenkin päästä sopimukseen sekä heidän että muiden puolueiden kanssa hallituksen muodostamiseksi. Gantzia odottaa jo kapina B&W:n sisällä; hän sanoi selvästi viikko ennen vaaleja, ettei olisi pääministerinä ollessaan riippuvainen arabipuolueista. Monet B&W:tä äänestäneet israelilaiset tuntevat itsensä nyt oikeutetusti petetyiksi. Samanaikaisesti varsinkin ne juutalaiset ovat raivoissaan, joiden elämää arabipuolueiden sankareiksi korottamat terroristit, ovat järkyttäneet. He suhtautuvat apeasti Gantziin ja muihin B&W:n johtajiin – Lapidiin, Ashkenaziin ja Ya’aloniin. [Huom. Meillä israelilaisilla ei ole mitään Knessetissä [parlamentissa] palvelevia arabeja vastaan. Vastustamme jokaista poliitikkoa - olipa hän juutalainen, arabi tai kristitty - joka hylkää Israelin juutalaisena kotimaana. Emme hyväksy sellaista politiikkaa, joka haluaa nähdä maamme juutalaisuuden tuhottuna. Tämän myötä Israelista voisi tehdä samanlaisen valtion kuin kaikki muut.] Kun Gantz hyväksyi mandaatin, hän vannoi muodostavansa “kansallisen hallituksen, sellaisen, joka on niin isänmaallinen kuin mahdollista…” Ei sanaakaan siitä, että hallitus olisi “sionistinen”!

    • Isä, armahda Israelia ja anna sille sellainen hallitus, jota voit käyttää Sinun kunniaksesi. (Ps. 115:1-3)

    • Sinä olet paljastanut vasemmiston ja arabipuolueiden sydämessä olevan vihan Bibiä kohtaan. Älä salli heidän vihansa olla uuden hallituksen perustuksena. (Sananl. 10:12; 15:17)

    • Yritykset yhtenäisyyshallituksen muodostamiseksi ovat käynnissä. Älä salli Bibin ja Likudin tehdä mitään sellaista kompromissia Israelia koskevissa elintärkeissä kysymyksissä, jotka saattaisivat heidät vastakkain Sinun tahtosi kanssa. (Sananl. 11:21)

    • Herra Jeshua, estä pimeyden voimia saamasta läpi omaa tahtoaan. (Dan. 10:13)

    • Olet sanonut kiroavasi ne, jotka Sinun kansaasi kiroavat. (4. Moos. 24:9b). Olet kuullut, miten usein ja yhdenmukaisesti arabiliiton johtajat ja sen jäsenet ovat tehneet niin. Vanhurskauden Herra – eikö ole jo aika käsitellä heitä Sinun Sanasi mukaisesti?

    • Israelin Jumala, estä tätä kansaa saamasta hallitusta, joka poikkeaa pois Netanjahun aikaansaamista edistysaskelista. Ne ovat olleet sopusoinnussa Sinun profetaalisen tahtosi kanssa. (Jer. 23:3-4).

  4. Turvallisuus: Tänä aikana Iran ja muut terroristiset elementit Lähi-idässä ovat kääntyneet pois päämäärästään tuhota Israel keskittyessään taisteluun koronavirusta vastaan. Israel ei kuitenkaan uskalla hellittää otettaan tai keskittymistään näihin Siionin vihaajien demonisiin aikomuksiin.

    • Kiitos, että puolustat tätä maata. (Ps. 127:1b)

    • Kiitos, että käytät IDF:ää tämän maan puolustamiseksi. (Jes. 41:15-16)

    • Estä IDF:ää keskittymästä niin paljon tämän viruksen vastaiseen sodankäyntiin, ettei se huomaisi Israelin vihollisten suunnittelemia hyökkäyksiä.

    • Anna komentajille viisautta tietää, mihin sotilaat ja varusteet sijoitetaan. (Sananl. 20:18; 24:6)

    • Varusta IDF kaikilla varoilla ja varustuksilla, joita se tarvitsee Sinun maasi puolustamiseksi. (Hagg. 2:8)

    • Estä kaikkien sieppausten onnistuminen ja kaikki omien joukkojen harhalaukaukset. (Ps. 140:8)

    • Auta edelleen Israelin asejärjestelmien kehittelyssä. Se antaa IDF:lle etulyöntiaseman taistelussa.

    • Paljasta kaikki Iranin ydinohjelmat sekä sen edistyminen ydinaseiden kehittelyssä. (Job 12:22)

    • Kiitos, että olet ravistellut Irania niin monin eri tavoin – mukaan lukien koronavirus. (Hagg. 2:6)

    • Ravista pois Iranin pahat johtajat viattomilta iranilaisilta. (Jer. 49:38b)

    • Suojele kasvavaa seurakuntaruumistasi Iranissa ja käytä sitä yliluonnollisesti. (Jer. 49:38a)

    • Mutta kaiken loppu on lähellä. Sen tähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.1. Piet. 4:7
  5. Talous: Koronavirus vaikuttaa Israelin talouteen kuten kaikissa muissakin maissa.

    • Herra, Sinä tiesit, että tämä tapahtuisi ja me katsomme Sinuun täyttääksesi tämän maan tarpeet. (5. Moos. 28:8)

    • Me kiitämme Sinua, että Israelin talous oli hyvin vahva joutuessaan tähän taisteluun.

    • Nosta seuraavaan hallitukseen viisas ja jumalaapelkäävä valtiovarainministeri, joka auttaa Israelia tekemään vanhurskaan ja myös tehokkaan budjetin. (Ps. 15:1, 5; Sananl. 14:34)

    • Auta kaikkia yhteiskunnan eri sektoreita käyttämään hyväkseen tätä vyönkiristyksen aikaa. Poista kaikki tuhlaus ja turha esimerkiksi IDF:stä, yliopistoista ja jopa itse hallituksesta. (Saarn. 7:12; 1. Tim. 6:10)

    • Varustathan köyhät ja vanhukset kaikella, mitä he tarvitsevat. (Job 29:12-17)

    • Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.Jes. 55:1
  6. Alija, paluumuutto, koronan aikana: Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, juutalaiset ovat edelleen palaamassa Siioniin – vaikka he joutuvatkin välittömästi 14 päivän karanteeniin. Tätä kirjoittaessani, kuulimme 24 maahanmuuttajan juuri laskeutuneen Pohjois-Amerikasta. Halleluja!

    • Kiitos Herra, että kokoat karkotettuja tällaisenakin aikana. (Ps. 147:2)

    • Auta Juutalaistoimistoa edelleen mukauttamaan suunnitelmiaan ja toimiaan, jotta se voisi auttaa entistä paremmin uusia maahanmuuttajia tulemaan kotiin ja asettumaan maahan. (Jes. 60:8)

    • Kumoa päätös olla tuomatta etiopialaisia kotiin tällaisena aikana. (Jes. 43:5-7)

    • Kiitos, että Israel haluaa auttaa kaikkia israelilaisia pääsemään kotiin, jotka ovat jumissa ulkomailla.

    • Herra, käytä tätä pandemiaa ja lisää antisemitismiä puhuaksesi maanpaossa oleville juutalaisille: “Ensi vuonna Jerusalemissa” tarkoittaa tätä vuotta! (Saarn. 9:12).

    • Katso, minä kokoan heidät jälleen kaikista maista, joihin minä heidät vihassani, kiivastuksessani … ja palautan heidät tähän paikkaan ja annan heidän asua turvassa. Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.Jer. 32:37-38
  7. Sadetta, sadetta ja lisää sadetta! Sää Israelissa on ollut tähän vuodenaikaan nähden hyvin märkä ja kylmä. Onko tämä merkki tulevasta vai ainoastaan poikkeus? Genesaretin järvi ja pohjavesikerrokset ovat täyttymässä. Israelin pitäisi olla veden suhteen paremmassa kunnossa kuin koskaan lähihistoriassa, koska suurin osa turisteista on poissa.

    • Sinä olet rukouksiin vastaava Isä. Me siunaamme Sinua, että olet kuullut huutomme veden puoleen. (Ps. 50:15)

    • Kiitos, että olet täyttänyt kaikki alueet, jotka ovat tarvinneet vettä. (5. Moos. 11:9-15)

    • Anna israelilaisille viisautta tietää, miten käyttää nykyään niin anteliaasti antamaasi vettä.

    • Anna israelilaisille ymmärrystä käsittää, onko tämä uuden säämallin alku vai vain kertaluonteinen tapahtuma.

    • Käytä tätä veden ylenpalttista vuodatusta pelastumattomien israelilaisten silmien aukaisemiseen. Anna heidän nähdä Sinun käsissäsi olevat runsaat varat. Jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut. (Jes. 41:20)

Saakoon Herra, taivaan ja maan Luoja, siunata sinua Siionista. (Ps. 134:3)

Shabbat shalom,

IFI-tiimi