Chuck Cohenilta, IFI:n johtajalta: Kuluneella viikolla olen ollut toipilaana silmäleikkauksesta ja IFI:n www-vastaava Judy on hyvin ansaitulla ja kovasti tarpeellisella lomalla Eilatissa.

Siksi viikottaiset rukouskokouksemme peruutettiin, mutta haluan lähettää tämän ylistysraportin. Koska pidän itseni ajantasalla uutisten suhteen ja näen yhä lisääntyvän kaaoksen tämän päivän maailmassa, minun täytyy usein taistella masennusta ja suuttumusta vastaan. Kuitenkin muistaessani, miten usein Pyhä Henki on johdattanut meitä rukouksessa ja muistellessani, miten usein Jumala on vastannut, uusi rohkaisun ja uskon henki palaa kehottamaan voimakkaasti jatkamaan rukousta maailman tapahtumista huolimatta. Tiedän myös, että se mitä juuri kuvailin, on yleisempää todellisessa messiasruumiissa kuin useimmat uskovat ovat halukkaita myöntämään. Siis ole rohkaistu tästä IFI:n ylistysraportista.

Pyydän sinua kuitenkin tiedostamaan, ettei mikään siitä, mistä seuraavaksi kerron, ole tarkoitettu paisuttamaan IFI:tä tai sen johtoryhmää. Ilman Jumalan kutsua ja Hänen voimaannuttavaa armoaan olisimme luovuttaneet jo aikoja sitten. Kaikki kunnia Hänelle. (Fil. 2:9-10) Lopuksi, kirjoittaessani tätä lisäsin muutamia rukouksia eri kappaleiden loppuun.

  1. Muista: Sana rohkaisee meitä muistamaan Jumalan suuria tekoja menneisyydessä nostattaaksemme uskoa ja kärsivällisyyttä tälle ajalle.

    • niin älä kuitenkaan pelkää niitä [Luvatussa maassa asuvia pakanakansoja]; muista, mitä Herra, sinun Jumalasi, teki faraolle ja kaikille egyptiläisille.5. Moos. 7:18
    • Muistakaa Herraa, Jumalaanne. Hän yksin antaa teille voimaa hankkia vaurautta. Herra täyttää nyt lupauksensa, jonka hän valalla vahvistaen antoi esi-isillenne.5. Moos. 8:18
    • Jumalani, minun sieluni on minussa masentunut, sen tähden mina muistan sinua…Ps. 42:7
    • Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Laulakaa hänelle … kertokaa hänen ihmetöistään. Ylistäkää hänen pyhää nimeään. Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan. Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa.Ps. 105:1-5
    • Olen [Jeshua] puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.Joh. 16:4
    • Kiitos Sinulle, Herra, että olet rohkaissut meitä muistelemaan Sinun lupauksiasi ja rukoilemaan niihin perustuneina. (Jer. 1:12)

  2. Ylistys: Me palvelemme Jumalaa, joka ei muutu, vaan on täydellisen uskollinen ja kykenee vastaamaan kaikkiin rukouksiin, jotka ovat Hänen tahtonsa mukaisia. Hänen olennainen luontonsa, jota Hänen “nimensä” usein tarkoittaa Raamatussa, on se, johon me luotamme ja katsomme.

    • Herran nimi [luonne] on vahva torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan.Sananl. 18:10
    • Minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin lapset, ole muuttuneet.Mal. 3:6
    • Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.Ps. 50:15
    • …oikeamielisten rukous on hänelle otollinen.Sananl. 15:8b
    • Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.1. Joh.5:14-15
    • Herra Jeshua, johda meitä edelleen rukouksessa, koska näyttää siltä, että olemme kovaa vauhtia lähestymässä Sinun paluutasi kohti. (1. Piet. 4:7)

  3. Vesi: Olemme rukoilleet vuosikymmeniä Israelin vesitilanteen puolesta. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme nähneet Herran, taivaan ja maan Luojan, avaavan taivaat kansansa yllä.

    • Herra, kiitos Sinulle, Genesaretin järvi on saanut tulvilleen vettä tänä vuonna ja ylistys Sinulle, että monet israelilaiset todella kiittävät Sinua siitä. (Jes. 41:17-20)

    • Olemme niin kiitollisia, että olet johdattanut meitä Hengelläsi pyytämään tätä. (Sak. 10:1)

    • Me siunaamme Sinua, että olet antanut tälle maalle tiedemiehiä, jotka ovat tehneet Israelista maailman johtajan suolan poistamisessa.

    • Kiitos Sinulle sateesta, joka näyttää kuluneena talvena tulleen oikeisiin paikkoihin. (Jes. 30:23)

    • Me ylistämme Sinua siitä suhteellisen lempeästä säästä, joka Israelissa vallitsee juuri nyt.

    • Onko pakanain turhista jumalista sateen antajiksi, tahi taivasko antaa sadekuurot? Etkö sinä ole Herra, meidän Jumalamme? Sinua me odotamme, sillä sinä olet tehnyt kaiken tämän.Jer. 14:22
  4. Israelin hallitus: Israelilla ei ole ollut pysyvää hallitusta yli vuoteen. Rukoillessamme pyysimme Jumalaa antamaan meille sellaisen hallituksen, jonka kautta Hän tulisi kirkastetuksi. Se tarkoitti meille hallitusta, joka olisi tänä aikana sopusoinnussa Hänen julistamansa tahdon kanssa tämän maan hyväksi. Israelilla on nyt Bibi Netanjahu-Benny Gantz-yhtenäisyyshallitus – vaikka se ei ole ollutkaan vastaus kaikkiin rukouksiimme – se on kuitenkin ollut monin tavoin miellyttävä yllätys.

    • Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,1.Tim. 2:1-3
    • Herra, kiitos Sinulle, että olet ollut armollinen Israelille! (Ps. 118:2; 130:7)

    • Me iloitsemme, että pidit useimmat Bibin vihaajat hallituskoalition ulkopuolella. (Ps. 35:19; 86:17)

    • Herra, me kiitämme Sinua, ettei arabiliitto ole johtamassa oppositiota. (Ps. 129:5)

    • Me siunaamme Sinua, että teit sen hajottamalla ihmeenomaisesti Blue & White -puolueen. (Room. 8:28).

    • Mikä ilo onkaan rukoilla niiden rehellisten ministereiden puolesta, joilla on tämän päivän Israelissa auktoriteettiasema. Heidän joukossaan ovat: ulkoministeri – Gabi Ashkenazi, terveysministeri – Yuli Edelstein, opetusministeri – Yoav Gallant, maahanmuutto- ja kotoutusministeri – Pnina Tamano-Shata sekä moni muu.

    • Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.Sananl. 14:34
    • Herra, auta, ettemme väsyisi rukoillessamme tämän elintärkeän asian puolesta. (Gal. 6:9)

    • Isä, tee tämä hallitus yksimieliseksi sen kiistanalaisen asian puolesta, joka koskee Israelin suvereniteetin laajentamista Juudeaa, Samariaan ja Jordanin laaksoon. (Tuom. 2:1-3)

  5. Turvallisuus – IDF: Yksi syy, miksi IFI rukoilee Israelin turvallisuuden puolesta on se, että koko Israelin pelastumiseksi – sen täytyy pysyä hengissä. Ymmärrämme myös, että Jumala palauttaessaan Israelin asumaan maassa lupasi suojella sitä kahdella tavalla – yliluonnollisesti Hänen kauttaan ja myös luomalla Israeliin voimakkaan armeijan.

    • Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.Jer. 31:10b
    • Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko.[engl. käännös ‘armeija’]Hes. 37:10
    • Me ylistämme Sinua IDF:n esikuntapäällikkö Avi Kochavista, joka on rukousvastaus, sillä hän näyttää olevan sekä vanhurskas mies ja on valmistamassa Israelia voittamaan seuraavan sodan eikä viimeistä sotaa. (Ps. 3:5-6)

    • Me annamme Sinulle kunnian kaikista viimeisistä läpimurroista asejärjestelmissä – laser- ja kybertekniikassa, miehittämättömissä ilma - ja merialuksissa, huippuluokan ilmavoimien lentokoneissa, parannetuissa tankeissa ja henkilöstön kuljetusvaunuissa, IDF:n kyvystä koordinoida taistelussa kaikki joukkonsa yhteen ja niin paljon muuta. (Ps. 18:34)

    • Vaikka emme iloitsekaan vihollistemme kuolemista, me todella ylistämme Sinua vastatessasi rukoukseen (Ps. 18:3) antamalla Israelin hallitukselle ja sotavoimille rohkeutta, täsmällistä informaatiotietoa ja taktiikkaa ennaltaehkäistä useimmat Iranin yritykset sotilasasemien perustamisksi Syyriaan. (5. Moos. 20:1; Ps. 5:9; 6:11)

    • Me kiitämme Sinua myös Israelin menestysekkäistä hyökkäyksistä Iranin jatkuvia yrityksiä vastaan siirtää huippumoderneja aseita Hizbollahille Libanoniin.

    • Nyt kokoontuu sinua vastaan paljon pakanoita, jotka sanovat: ‘Se saastutettakoon; katselkoot meidän silmämme iloksensa Siionia!’ Mutta he eivät tunne Herran aivoituksia eivätkä ymmärrä hänen neuvoansa, sillä hän kokoaa heidät niinkuin lyhteet puimatantereelle. Nouse ja pui, tytär Siion, sillä minä annan sinulle rautasarvet ja vaskisorkat minä sinulle annan, ja sinä survot murskaksi monet kansat. Ja minä vihin Herralle, tuhon omaksi, heidän väärän voittonsa, kaiken maan Herralle heidän rikkautensa.Miika 4:11-13
    • Herra Messias, Sinä tiedät, että rukoileminen tällä alueella ei ole helppoa, koska rukoilisimme mieluummin herätyksen, rauhan ja paranemisen rukouksia – kuitenkin sota on todellisuutta tässä synnin kiroamassa maailmassa ja koska Israel on usein tuhon kohteena, autathan meitä pitämään katseemme Sinussa ja seuraamaan Sinua taisteluun – Sinun pyhän nimesi tähden. (Ps. 44:5-9; 115:1-3)

  6. Rauhan suunnitelmat: Vuoden 1993 Oslon sopimuksesta lähtien suurin osa maailmaa ja viime aikoihin myös enemmistö israelilaisista ovat halunneet “Palestiinan” luomista Juudeaan, Samariaan ja Gazaan, rauhan takia. Ja vuodesta 1993 olemme seisoneet Jumalan valtaistuimen edessä sanoen “Ei!” Trumpin “rauhansuunnitelmassa” palestiinalaisille tajotaan parhaimmillaan “valtio-miinus” ja sen ehtona on, että heistä tulee, kuten USA:n Israelin suurlähettiläs David Friedman sanoi, “kanadalaisia” – mikä tarkoittaa ei-uhkaavia naapureita!

    • Me siunaamme Sinua, Herra, ettei Sinun maassasi edelleenkään ole Palestiinan valtiota. (3. Moos. 25:23; Sananl. 22:28)

    • Herra, Sinä et ole opettanut meitä rukoilemaan perustuneina siihen, mikä on parasta juutalaiselle kansalle tai millekään muulle kansalle vaan perustuneina siihen, mikä tuottaa eniten kunniaa Sinulle. (Ps. 50:15) Näin ollen me kiitämme Sinua, että tämä raamatullinen näkemys auttaa meitä jatkamaan rukoustamme sitä vastaan, että Sinun maallesi perustettaisiin “Palestiinan” valtio.

    • Ylistys Sinulle tiedoista, joiden mukaan monet arabivaltiot ovat kyllästyneitä palestiinalaiskysymykseen ja ovat nyt valmiita hyviin suhteisiin Israelin kanssa ja jopa avaamaan suhteet Israeliin. (2. Sam. 5:11; 1. Kun. 5:1-12; Jes. 19:24-25)

    • Kiitos Sinulle Jumala tästä lahjasta - maan suvereniteetin laajentamisesta - jonka Israel on nyt saanut. Me uskomme, että Sinä olet sen järjestänyt. (Jes. 54:2-5)

    • Kiitos, että olet rakentanut Jerusalemin ja koonnut sen karkotetut. (Ps. 147:2)

    • Kiitos Juudean, Samarian ja Jordanin laakson juutalaisyhteisöjen kasvusta. (Jes. 49:8, 19-20; Hes. 36:35-36; Sak. 12:2-8).

    • Olemme innoissamme nähdessämme profeetallisen Sanasi toteutuvan silmiemme edessä kun Samariassa valmistettuja viinejä palkitaan mitaleilla. (Jer. 31:3-5)

    • Isä, miten valtavaa on nähdä Sinun palauttavan kansasi omaan maahasi ja se, että seuraava askel on tuoda se takaisin luoksesi Messias Jeshuan kautta. (Hes. 36:24-28; Sak. 12:2-10)

    • Herra, me näemme, että tämän “kertomuksen” ensimmäinen osa täyttyi, kun juutalaiset alkoivat palata suurin joukoin vuodesta 1948 alkaen. Pyydämme, että teet todeksi myös toisen osan massiivisen muutto-aallon. (Rom. 11:26)

  7. Alija: Edellinen pyyntö johtaa meidät tähän aiheeseen, mikä on aina sydämissämme ja ajatuksissamme. Israel on ottanut vastaan noin 30 000 juutalaista vuodessa viime aikoina ja nyt antisemitismin noustessa, Covid-19 kulkutaudin ja kaaoksen vallitessa monien länsimaiden kaupungissa odotukset ovat korkealla.

    • Me ylistämme Sinua, että tämä koituu selkeästi Sinun kunniaksesi. (Jes. 43:5-6)

    • Kiitos, etä olet antanut meille etuoikeuden rukoilla juutalaisten kotiinpaluun puolesta – ja elää ajassa, jolloin tämä toteutuu. (Mal. 1:5).

    • Siunaamme Sinua Israelin uudesta maahanmuutto- ja kotouttamisnaisministeristä Pnina Tamano-Shatasta, etiopialaisesta naisesta, jonka sydäntä lähellä on aidosti auttaa juutalaisten paluuta ja kotouttamista Israeliin. Kiitos tästä uskomattomasta rukousvastauksesta. (Jes.57:13-15; 62:10)

    • Isä, kiitos, että olet ilmoittanut monien sefardijuutalaisten asettuvan asumaan Negeviin. (Ob. 1:20)

    • Ylistys Sinulle, kun saimme lukea 37 perulaisen juutalaisen maahanmuutosta kotiin menneellä viikolla! (Jer. 31:3)

    • Mikä ilo onkaan nähdä vanhojen ihmisten kuljeskelevan Jerusalemin kaduilla. (Sak. 8:4)

    • Mikä ilo onkaan nähdä myös lasten leikkivän Sinun kaupunkisi kaduilla. (Sak. 8:5)

    • Herra, muuta kaikkien niiden Messiaan perheeseen kuuluvien sydämet, jotka ajattelevat, että kansasi paluun puolesta rukoileminen on “mukavaa, mutta ei todella välttämätöntä” Sinun Valtakuntasi tarkoitusperiä varten nyt. (Luuk. 13:35)

  8. Kirkko: Kuulemme usein todistuksia, miten ihmiset pelastuttuaan niin sanotusta kolmannessa maailmassa sekä Arabiassa ja islamilaisissa maissa tulevat Siionin rakastajiksi ja korottavat äänensä rukoukseen Israelin puolesta. Tiedämme myös Lännen kirkon kasvavasta jäännöksestä, joka näinä aikoina on riistäytynyt irti petollisen korvausteologian myrkyttämästä unesta ja yhtynyt Messiaan armeijan riveihin rukoilemaan Israelin puolesta

    • Israelin Kuningas, ylistämme Sinua, että olet herättänyt enemmän kristittyjä heidän raamatulliseen vastuuseensa kantaa Sinun lapsesi kotiin – niin rukouksessa kuin teoissa. (Jes. 49:22)

    • Siunaamme Sinua Messias Jeshua, että monet Sinun Ruumiissasi näkevät koko kuvan siitä, että Israelin ennalleenasettaminen on selvä merkki Sinun tulostasi. (Matt. 24:30; Sak. 12:10)

    • Annamme Sinulle kunnian siitä, että olet varjellut sitä siementä, jonka olet armoittanut meidät istuttamaan sekä rukouksessa että sanassa ja joka koskee todellista Raamatun Sanaa tästä kansasta ja sen ihmisistä. (1. Kor. 3:6)

    • Kiitos Sinulle rohkaisusta kuullessamme entisten muslimiuskovien rakkaudella – ja sydämellä rukoilevan Israelin ja juutalaisen kansan puolesta. (Room. 10:1)

    • Herra Jeshua, me tiedämme Sinun sanoneen, että Sinä rakennat Kirkkosi. (Matt. 16:18) Osoita, miten me teemme rukouksessa yhteistyötä Sinun kanssasi nähdäksemme, että se tulee loppuun suoritetuksi. (Ef. 5:25b-27)

  9. Israelin pelastus: Messiaaninen seurakuntaruumis kasvaa, kun enemmän juutalaisia tulee tuntemaan Herran, Messiaan Jeshuan, sekä täällä Israelissa että maanpaossa. Tämä rukous on niin suuresti linjassa Hänen tahtonsa kanssa, että kuulemmepa sitten erityisraportteja tai emme, erityisesti tässä historian ajassa, tiedämme ilman epäilyksen häiväääkään, että juutalaisen kansan puolesta rukoileminen Messias Jeshuan löytämiseksi miellyttää Isä Jumalaa.

    • Herra, kiitämme Sinua, että olet avannut kuuden päivän sodan jälkeen monen juutalaisen sydämen näkemään todellisuuden, kuka Jeshua todella on – kun Jerusalem ei enää ole ollut pakanoiden jalkojen tallattavana. (Luuk. 21:24)

    • Kiitos Sinulle Israelin kasvavasta ja kypsyvästä Messiaan Ruumiista. (Jes. 28:16; Matt. 16:18)

    • Me siunaamme Sinua monista Israelissa syntyneistä Jeshua-keskeisistä ylistyslauluista. (Ps. 9:15; 147:12)

    • Mikä ilo kuulla, että usein messiaaniset juutalaiset, Herran vapautetut voivat saapua Israeliin ja tulla kansalaisiksi. (Jes. 35:10; 51:11)

    • Herra Jeshua, monet Israelin uskovat näkevät ainakin kolmannen messiaanisten juutalaisten sukupolven kasvavan silmiemme edessä. Sinulle, oi Jumala, olkoon kunnia suurista teoista, joita olet tehnyt ja teet!

Me todella toivomme, että tämä raportti on ollut rohkaisuksi monille teistä.

Shabbat shalom ja siunaukset Siionista

IFI-tiimiltä.

Te maan kuninkaat ja kaikki kansakunnat, te ruhtinaat ja kaikki maan tuomarit,
te nuorukaiset ynnä neitsyet, te vanhat yhdessä nuorten kanssa.
Ylistäkööt he Herran nimeä, sillä hänen nimensä on yksin korkea,
Hänen valtasuuruutensa ulottuu yli maan ja taivaan.Ps. 148:11-13