1. Ylistys: Sukkot, lehtimajanjuhla, alkaa tänä iltana ja sitä juhlitaan kahdeksan päivän ajan. Seuraava profeetallinen lukuteksti on Sakarjan kirjan 14. luvusta.

    • Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.Sak. 14:8-9
    • Kiitos Sinulle, Herra, että uskomalla Sinuun meissä on jo elävät virrat virtaamassa sisimmästämme – juuri kuten julistit Succot-juhlan viimeisenä suurena päivänä. (Joh. 7:37-38)

    • Mikä ilo ja etuoikeus onkaan tervehtiä Sinua Kuninkaanamme juuri nyt! (Luuk. 19:38)

    • Ylistämme Sinua Sakarja 14. luvun antamasta rohkaisusta, jonka mukaan paras on vielä edessäpäin, joten kannattaa taistella hyvä uskon taistelu. (Matt. 25:23; 1. Tim. 6:12; 2. Tim. 4:7)

    • Tapahtuupa mitä tahansa – me luotamme siihen, että mikään ei tule Sinulle yllätyksenä. (Jes. 46:10)

    • Miten huikea ajatus onkaan, että Sinun suunnitelmasi meitä kohtaan tulevat ikuisuudesta. (Jer. 1:5; Ef. 1:11-12)

    • Ole ylistetty armollisesta huolenpidostasi kapinallista Israelia kohtaan 40 erämaavuoden aikana. (1. Kor. 10:11)

  2. Pelastus: 1. Joh. 5:14-15 sanoo, että jos rukoilemme Jumalan tahdon mukaan, Hän kuulee ja antaa meille, mitä pyydämme – omalla tavallaan ja ajallaan tietenkin. Rukoilimme pelastusta monille juutalaisille jom kippurin aikana ja koska tiedämme, että tämä pyyntö on täydellisesti Hänen tahtonsa mukainen, me haluamme uskossa kiittää Häntä heidän pelastuksestaan ja myös rukoilla heidän puolestaan.

    • Isä, kiitos Sinulle kaikista juutalaisista, jotka ottivat Messias Jeshuan vastaan jom kippurina. (Joh. 13:20b).

    • Jumala, suojele näitä uudestisyntyneitä uskovia, jotka ovat nyt Sinun Poikasi valtakunnassa. (Kol. 1:12-13)

    • Herra Jeshua, johdata heitä armossasi löytämään ennaltamäärätty paikkansa Sinun seurakuntaruumiissasi. (Ef. 2:10)

    • Auta heitä kasvamaan, antamalla jokaiselle heistä syvän nälän Sinun Sanaasi kohtaan. (Ps. 19:8-12)

    • Anna kypsiä mentoreita jokaiselle uudelle jäsenelle. (2. Tim. 2:2)

    • Anna jokaiselle kuolinvuoteellaan olevalle uudelle uskovalle tilaisuus kertoa jollekin toiselle. (Matt. 10:32)

    • Auta jokaista ääriortodoksista juutalaista, jota olet Henkesi kautta koskettanut, kääntymään ihmisten sanoista – jopa suurten rabbien – ja etsiä Sinua yksin Sinun Sanastasi. (Jer. 15:16; Mark. 7:8-13)

    • Anna seurakuntaruumiille viisautta, kärsivällisyyttä ja armoa sen käsitellessä uusien uskovien elämäntyyliä, mikä on usein ristiriidassa uuden elämän kanssa Sinun seurassasi: homo-taustat, huumeet, juoppous, seksuaaliset riippuvuudet, patologiset valehtelijat, syyllisyys aborteista, väkivallasta jne. (1. Kor. 6:11)

    • Täytä jokainen seurakuntaruumiisi jäsen – sekä uusi että vanha – Sinun Pyhällä Hengelläsi joka päivä. (Ef. 5:18b)

  3. Hallitus: Meitä käsketään rukoilemaan hallituksemme puolesta, siitä huolimatta, miten hyvä tai paha se on (1. Tim. 2:1-4). Niinpä rukoilimme Israelin nykyisen kaoottisen yhtenäisyyshallituksen puolesta.

    • Jumala, tee kuten luomisessa ja lähetä Henkesi tuomaan järjestystä päästäksemme pois nykyisestä poliittisesta kaaoksesta. (1. Moos. 1:2-4)

    • Isä, kiitos, että kaikesta vastustuksesta huolimatta Bibi Netanjahu on edelleen Israelin johtaja. (Dan. 2:21)

    • Pidä hänet siinä asemassa, kunnes on Sinun määräämäsi aika siirtää hänet syrjään. (Saarn. 3:1-8)

    • Aseta hänen sisimpäänsä kilpi, että hän näkee vain sen, mitä Sinä haluat hänen näkevän, etteivät hänen vihollistensa hyökkäykset estä häntä saattamasta loppuun hänelle määrättyä tietä. (1. Kor. 9:24).

    • Voitele Israelin hallituksen ministerit ja diplomaatit, jotka ovat tekemisissä kansainvälisten suhteiden kanssa tänä kaaoksen ja suuren muutoksen aikana. Paljasta heille, mitä Israelin pitää tehdä. (1. Aikak. 12:32)

    • Voitele erityisesti ulkoministeri Gabi Ashkenazi Sinun kunniasi välineeksi. (Psa. 80:18)

    • Herra, teethän tyhjiksi kaikki Israelin hallituksen tekemät suunnitelmat, jotka eivät ole tässä historian vaiheessa Sinun tahtosi mukaisia Israelille. (Ps. 33:10-11)

    • Rokota Israelin poliitikot terveellisellä annoksella Jumalan pelkoa. (Ps. 33:18)

    • Herra, teethän heistä hitaita puhumaan ja nopeita kuulemaan. (Sananl. 10:19; 17:28; Jaak. 1:19)

  4. Covid-19 & yhteiskunta: Israel on suljettu ja sitä kestää todennäköisesti vielä kuukausia. Osa koronaviruksen ongelmaa on se, että sille syntyy mutaatioita, joten on vaikea pysyä perilla viimeisestä muodosta. Toinen ongelma on, että terveyden ja turvallisuuden suhde henkilökohtaiseen vapauteen on jokaisella henkilöllä ja kansakunnalla erilainen. Kukaan ei lopultakaan tiedä, miten tappaa tämä virus ja toistaiseksi rokotetta ei ole kehitetty. Huolimatta viruksen alkuperästä tai siitä, kuka on vastuussa, Covid-19 on muuttanut elämämme kuten me sen tunnemme, hyvin todennäköisesti ikuisesti. Kun ymmärrämme tämän, meidän täytyy kysyä, miten rukoilla sen suhteen ja etsiä Jumalaa saadaksemme selville, miten Hän käyttää sitä omaksi kunniakseen.

    • Herra, johdata meitä rukouksessa kulkiessamme epävarmalla alueella. (Ps. 23:3b-4; Aam. 3:7)

    • Kiitos Sinulle, että sekä Israelin kronatsaari, professori Gamzu, että pääministeri Netanjahu molemmat pyysivät kansalta anteeksi, etteivät he ole tähän mennessä pystyneet tehokkaasti käsittelemään tätä ruttoa. (2. Aikak. 7:14; Ps. 10:12)

    • Johdata heitä tietämään, miten käydä tästä päivästa alkaen menestykkäästi sotaa tätä virusta vastaan. (Ps. 23:3b; 32:8)

    • Auta hallitusta saamaan yksinkertainen ja selkeä sulkusuunnitelma, joka voidaan selkeästi kertoa kansalle, jotta siitä, mikä on sallittua tai kiellettyä, tulee järkeväää ja mahdolliseksi vahvistaa. (1. Kor. 14:8)

    • Kiitos, että hallitus lopulta määrää protestit pienemmiksi. (Saarn. 8:11)

    • Voitele poliisi vahvistamaan säännöt oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti. (Room. 13:1-4)

    • Saakoon se olla Sinä, joka määrää milloin ja miten Israel pääsee pois sulusta. (Ps. 124:7-8)

    • Herra, me huudamme Sinun puoleesi, että armahtaisit ja vapauttaisit kansasi. (Ps. 107:6, 13, 19, 28; Aam. 7:1-6)

    • Me kiitämme Sinua kaikesta lääketieteellisestä henkilöstöstä ja sairaalahenkilöstösta Israelissa. (Ps. 110:3)

    • Tue, rohkaise ja vahvista niitä tätä taistelua varten – Sinun pyhän nimesi tähden. (Ps. 67:2-8)

    • Jeshua, vieraile kaikkien vakavasti sairaiden potilaiden luona, jotka on saatettu koomaan tai hengityslaitteisiin, ja ilmesty heille.

    • Nosta vanhurskaita johtajia joka Israelin yhteiskunnan alueella näyttämään ihmisille, miten toimia.

    • Poista monilta israelilaisilta se itsepäinen piirre “minä tiedän, mikä on minulle parasta”. Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein. (Tuom. 17:6)

    • Käytä tätä kriisiä parantaaksesi kaiken hajaannuksen ja yhdistääksesi tämän kansan – Sinun nimesi tähden. (Hes. 37:21-22)

    • Isä, johda hallitusta tietämään, miten käsitellä kaikki muut tämän viruskriisin aiheuttamat kriisit eri aloilla: taloudessa, opetuksessa, perheväkivallassa, masennuksessa ja itsemurhissa, turvallisuudessa, luottamuksen puutteessa hallituksessa ja kaikilla muilla aloilla, jotka ovat tänään kasvussa. (2. Aikak. 1:9-10)

    • Suojaa kaikki Israelin lapset lupauksellasi Jesajan kirjan 54. luvussa jakeessa 13: Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.

    • Varusta vanhemmat kaikella sillä viisaudella ja kärsivällisyydellä, mitä tarvitaan etäopetuksessa. (Jaak. 1:3-4)

    • Varusta kaikki varat tukeaksesi niitä, jotka kamppailevat talouden kanssa. (2. Moos. 22:25; 3. Moos. 25:35)

    • Me siunaamme Sinua kaikista kristillisistä yhteisöistä, jotka auttavat Israelia niin monin tavoin tämän kriisin aikana (Jes. 60:10; 61:5) ja me siunaamme niitä Jeshuan, meidän Messiaamme ja Herramme nimessä. (Ps. 134:3)

    • Osoita uskoville, jotka virheellisesti asettavat esikuvakseen “henkilökohtaisen vapautensa”, että olemme nyt Sinun palvelijoitasi, joten meidän on pidettävä katseemme Sinussa (Hepr. 12:2) ja palvottava yksin Sinua. (Jes. 37:16)

  5. Rauha: Rauhansopimukset Arabiemiraattien ja Bahrainin välillä ovat herättäneet toivoa saada lisää rauhansopimuksia Israelin ja muiden arabi- ja/tai muslimienemmistöisten maiden välillä. Tässä juuri piilee vaara, koska Israelin ei pitäisi ojentaa rauhan kättä kaikille muille tämän kategorian maille.

    • Näytä meille, miten rukoilla kaikkien niiden maiden kohdalla, jotka nyt haluavat siteitä Israelin kanssa. (Aam. 3:7)

    • Herra, estä “rauhansopimukset”, jotka vaativat rauhanehdoiksi rauhaa, aseita tai rahaa. (3. Moos. 25:23)

    • Pidättele USA:n Trumpin hallintoa painostamasta Israelia “rauhansopimuksiin”, jotka eivät ole Sinun tahtosi mukaisia.

    • Kiitos Sinulle siitä ilmeisen todellisesta rauhasta, joka on syntynyt Israelin, Yhdistyneiden arabiemiraattien ja Bahrainin välillä. (Hes. 36:36)

    • Anna kuitenkin Israelin diplomaateille todellista ymmärrystä niiden hallintojen todellisuudesta, joiden kanssa he ovat tekemisissä. (Jer. 33:6b)

    • Me siunaamme Sinua, että käytät näitä rauhansopimuksia repiäksesi pois lampaan ulkokuoren tuolta ahnaalta sudelta, joka tunnetaan Palestiinan hallinnon [PA] nimellä. (Ps. 55:22; 140:3)

    • Milloin, Herra, tulevat EU, YK ja muut vastaavat yhteisöt näkemään Palestiinan hallinnon pahan luonteen? (Ps. 120:6-7)

    • Haasta kaikki YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet, varsinkin EU:sta, jotka edelleen vaativat “kahden valtion ratkaisua” Israelille ja palestiinalaisille Jerusalemin ollessa jaettu pääkaupunki. (Sak. 14:1-4)

  6. Turvallisuus – sisäinen: Näiden rauhansopimusten takia Palestiinan hallinto ja Hamas Gazassa ovat raivoissaan ja kääntyneet pois Egyptistä saadakseen apua Turkilta ja Iranilta. Tämä on hyvin vaarallista Israelille, vaikka mahdollisuudet Palestiinan hallinnon ja Hamasin yhteistyölle ovat minimaaliset, koska ne vihaavat toisiaan.

    • Valvo tätä jaetta sapatin profeetallisesta osiosta: He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa. (Sak. 14:11) Aamen!

    • Herra, näytä Egyptin johtajille, että palestiinalaisten puolella oleminen on ajan ja ponnistelun hukkaa, ja että ensimmäinen erimielisyyden tullessa he puukottavat heitä selkään, kun taas Israel on todellinen liittolainen. (Jes. 19:24)

    • Estä kaikki kansaasi vastaan tulevat terrorihyökkäykset Juudeasta, Samariasta ja Gazasta. (Jer. 31:10)

    • Vahvista todellista kirkkoa palestiinalaisten keskuudessa. Käytä tätä pientä hapatetta vaikuttamaan moneen. (Gal. 5:9)

    • Sillä Jumala on pelastava Siionin ja rakentava Juudan kaupungit, niin että he asettuvat niihin ja omistavat ne. Hänen palvelijainsa jälkeläiset saavat sen perinnökseen…Ps. 69:36-37a
  7. Turvallisuus – ulkoinen: Miten Turkin sunnit ja Iranin shiat voivat työskennellä yhdessä, kun todellisuudessa nämä kaksi islamin lahkoa halveksii toisiaan? Kuitenkin viha Israelia kohtaan vetää yhteen outoja aisapareja, kuten näemme lännessä radikaalin vasemmiston liberaalien pitävän yhtä radikaalien muslimiryhmien kanssa.

    • Herra Jeshua, levitä suojaavat siipesi Israelin ylle näitä kahta kansakuntaa vastaan. (Jes. 31:5)

    • Varusta IDF kaikella sillä tiedustelutiedolla, mitä se tarvitsee puolustaakseen tätä maata. (Sananl. 21:31; Hes. 37:10)

    • Suojele kaikkia Israelin salaisia operaatioita. (5. Moos. 33:29; Ps. 84:12)

    • Suojele kaikkia Israelin kybersodankäynnin operaatioita. (Ps. 3:4; 119:114)

    • Vahvista Israelin laivastoa sen vartioidessa kaikkia Israelin etuja Välimerellä. (Ps. 44:5-6)

    • Pyydämme erityisesti, että saattaisit Iranin ja Turkin sekaannuksen valtaan, koska ne todella vihaavat Siionia. (Ps. 129:5)

    • Tämän sapatin profeetallisen osuuden linjauksen mukaan saata ne taistelemaan toisiaan vastaan. (Sak. 14:12-13)

    • Näet Iranin ja Turkin johtajien röyhkeyden. Käytä sitä heidän nujertamiseensa. (Sananl. 16:18; 18:12)

    • Lietso Iranin, Turkin ja Libanonin kansat pahoja johtajiaan vastaan. (1. Sam. 2:23; Jer. 23:2).

    • YK:n yleiskokouksessa Bibi paljasti Hizbollahin aiheuttaman vaaratilanteen Libanonin kansalaisille. Anna maailman muistaa, että kaikki paljastukset, joita hän on tehnyt aiemmin, ovat osoittautuneet tosiksi. (Gal. 4:16)

    • Anna sen, mitä Netanjahu sanoi Hizbollahin Beirutin lähistölle varastoineesta kuolettavasta materiaalista, saattaa Hizbollahin johtajat paniikkiin, johtaen heidät tekemään huomattavia geopoliittisia virheitä. (2. Kun. 6:8-17)

    • Saakoot Amerikan neuvottelemat keskustelut Israelin ja Libanonin välillä koskien maiden yhteistä merirajaa olla menestyksellisiä, jotta voitaisiin poistaa Hizbollahin tekosyy pitää yllä aseistusta.

    • Herra, Sinun Sanasi mukaan Sinun paluusi tapahtuessa Israelia vastaan soditaan. Vaikka niinkin – ja niin armollisesti kuin mahdollista – tule pian Herra Jeshua! (Sak. 14:1-5)

  8. USA:n vaalit: Tulokset tulevat olemaan maailmaa räjähdyttäviä – voittipa kumpi tahansa.Trumpin opponentilla, Obaman entisellä varapresidentillä, on Israelin suhteen erittäin huolestuttava maine – mikä aiheuttaa tänä päivänä enemmän huolta Amerikalle kuin Israelille.

    • Herra, me kiitämme Sinua etukäteen, että huolimatta siitä, mitä tapahtuu, Sinä hallitset edelleen. (Ps. 103:19).

    • Tee työsi kulissien takana, jotta Sinun Sanasi tulisi toteutetuksi. (Ilm. 17:17)

    • Auta Amerikan uskovia näkemään maansa raamatullisen suodattimen läpi, tunnustamalla, että sen kohtalo, varsinkin tänä historian aikana, riippuu siitä, miten se käsittelee Sinun maatasi ja kansaasi. (Jooel 3:1-2).

    • Herra, anna Amerikan kirkon nähdä Israel raamatullisten silmien kautta ja tunnustaa se Sinun ainutlaatuisena valittuna kansakuntana – asetettuna erilleen muista kansakunnista! (4. Moos. 23:8-9; Jer. 31:35-37)

    • Me kiitämme Sinua kaikesta, mitä Trump on tehnyt siunatakseen ja rakentaakseen tätä maata. (1. Moos. 12:3; 4. Moos. 24:9)

    • Hallitse armossasi kaikkea anarkiaa ja väkivaltaa, mikä mitä suurimmalla todennäköisyydellä puhkeaa marrakuun 3. päivän vaalien jälkeen – huolimatta siitä, kuka voittaa. (Ps. 145:8)

    • Puhu psalmin 50:15 mukaan veljillemme ja sisarillemme Amerikassa: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Jumala, käytä näiden vaalien tuloksia Sinun kunniaksesi!

  9. Alija: juutalaiset ovat edelleen palaamassa kotiin huolimatta siitä, että kansainväliset lennot ovat vielä ongelmallisia ja että heidän on oltava karanteenissa saavuttuaan Israeliin. Tämä Hänen hajallaan asuvan kansansa paluu on yksi varmimmista merkeistä siitä, että Kuingas, Messias Jeesus, Juudan Leijona, tulee pian takaisin. (Matt. 23: 38-39)

    • Kiitämme Sinua siitä, että olet vastannut rukouksiin ja tuonut tuhansia kotiin viime vuoden aikana. (Jer. 31:7-9)

    • Tuo ne, jotka vielä voivat tulla varoineen, jotta he voivat auttaa tämän kansakunnan rakentamisessa. (Jes. 60:9)

    • Katkaise kaikki kahleet, jotka pitävät useita Sinun kansaasi jäseniä pakolaisuuden vankeina Lännessä. (Ps. 85:2)

    • Käytä USA:n vaalituloksia katkaisemaan side, mikä Amerikalla on sinne paenneisiin juutalaisiin. (Jer. 3:18)

    • Kohtaa lehtimajanjuhlan aikana kaikki ne juutalaiset, jotka eivät tunnusta tai edes huomaa laulavansa Sinun lauluasi maanpaossa ollessaan. Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla? (Ps. 137 :4)

    • Auta armollisesti uusia maahanmuuttajia asumisessa, työssä ja kielen oppimisessa. (Jer. 32:41-44)

    • Nyt kun ovet ovat avautuneet, anna Bahrainin ja YAE:n juutalaisten tulla vierailemaan Israeliin ja anna heidän rakastua siihen, heidän oikeaan raamatulliseen kotimaahansa. (Jes. 62:4-5)

  10. Vesi: Tämän sapatin profeetallinen osuus vahvistaa, että sade on taivaan lahja, jota Jumalamme kontrolloi sekä antamalla tai pidättämällä sitä.

    • Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.Sak.14 :16-17
    • Anna Israelille toinen hyvin sateinen kausi ja tulkoon kunnia siitä Sinulle! (Jes. 41:17-20)

Shabbat shalom, siunausta Siionista ja hyvää lehtimajanjuhlaa teille kaikille,

IFI-tiimi