1. Ylistys: Tämän sapatin tooran osuus alkaa Jumalan kutsuessa Isä Aabrahamin. Jumalan alkuperäinen lupaus pakanoille sisältää evankeliumin pakanoille. (1. Moos. 12:3b, vrt. Gal. 3:8)

    • Herra, kiitos, että kutsuit Aabrahamin, jotta hänen kauttaan syntyisi kansa, jonka siemenestä tulisi maailman Pelastaja ja Israelin kunnia. (Luuk. 2:32)

    • Me siunaamme Sinua, että kansojen pelastus on aina ollut osa Sinun suunnitelmaasi valitessasi Israelin. (Ef. 1:3-5).

    • Koska olet olemassa ajan ulkopuolella, sinun Sanasi on myös ikuinen. (Ps. 119:89)

    • Mikä ilo onkaan, että Israelin Kuninkaassa, Messias Jeshuassa, juutalainen ja pakana ovat yhtä. (Ef. 2:15)

    • On uskomatonta nähdä sinut tekemässä sitä, minkä olet määrittänyt jo ennen luomista (1. Piet. 1:2, 18-20)

    • Vaikka elämme kaoottisessa ja hämmentävässä ajassa – annamme Sinulle silti ylistyksen, (Hepr. 13:15) että olet tuonut meidät valtakuntaasi juuri tällaisena aikana. (Est. 4:14b)

    • Me luotamme Sinuun, meidän Jumalaamme, joka tietää lopun alusta alkaen. (Jes. 46:9-10).

    • Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin lapset, ole muuttuneet. (Mal. 3:6, RK) Aamen!

  2. Hallitus: Jatkamme rukousta Israelin hallituksen puolesta 1. Timoteuskirjeen 2:1-4 mukaan.

    • Herra, Sinä olet antanut Israelille tämän hallituksen ja vain Sinä tiedät, miten kauan haluat sen pysyvän. (Dan. 2:21) Johdata meidän rukoustamme.

    • Nosta johtajia, jotka kulkevat tahtosi mukaan kuten osoitit Daavidille: Joka hallitsee ihmisiä vanhurskaasti, joka hallitsee Jumalan pelossa´. (2. Sam. 23:3b)

    • Tule ja ohjaa nykyistä hallitusta Sinun Henkesi kautta – Sinun nimesi tähden. (Jer. 3:4)

    • Me kiitämme Sinua kaikista nykyisistä ministereistä, jotka tekevät työnsä vanhurskaasti tänä päivänä. (Sananl. 14:34)

    • Vuodata jumalallisen viisauden tsunami kaikkien heidän päälleen. (Sananl. 2:1-9)

    • Anna nöyryyttä pääministeri Bibi Netanjahulle ja Yaminan [oikeistolaisen uskonnollisen siionistipuolueen] johtajalle Naftali Bennetille ja salli heidän henkilökohtaisten konfliktien tulla ratkaistuiksi. (Sananl. 13:10)

    • Varoita heitä molempia, etteivät he ajaisi oman poliittisen uransa etua Israelin kustannuksella. (Hes. 34:9-10)

    • Herra Jeshua, näytä näille miehille, että Israelilla on jo Kuningas. (Ps. 2:6; Jes. 32:1; Matt. 2:2)

    • Suojele Netanjahu kaikilta häntä vastaan valheisiin perustuvilta hyökkäyksiltä. (Ps. 121:3)

    • Anna budjetin mennä läpi – jos se on Sinun täydellisen tahtosi mukaista ja on oikeudenmukainen. (3. Moos. 19:36)

  3. Covid-19 & yhteiskunta: Tähän mennessä tulokset Israelin toisesta sulusta ovat olleet myönteisiä. Nyt Israelin johtajat kamppailevat, mikä on paras tie ulospääsyyn sulusta. Kuitenkin viruskriisin päätyttyä, hajaannus ja epäselvät hallituksen ohjeistukset ovat osoittaneet, että Israelin yhteiskunta tarvitsee vielä paljon aikaa tervehtyäkseen.

    • Herra Jeshua, Sinä joka olet Ihmisen Poika, tee tästä kansasta Sinun kädessäsi yhtenäinen. (Hes. 37:19)

    • Käytä tätä kriisiä valmistaaksesi tietä Sinun paluullesi ja osoita meille, miten rukoilla sen puolesta. (Jes. 40:3-11)

    • Lievitä jännitystä terveys- ja valtiovarainministeriöiden välillä, kun ne taistelevat toisiaan vastaan siitä, mikä niiden mielestä on tämän maan parhaaksi. (Sananl. 15:1)

    • Koska vastaus tähän kriisiin on tuntematon ja täynnä epävarmuutta, anna päätöksentekijöille ja myös meille, joiden puolesta he tekevät päätöksiä, paljon armoa sallia virheet ilman että syntyy raivoa. (Sananl. 16:32; 19:11)

    • Kiitos Sinulle uudesta korona-tsaarista, professori Nachman Ashista, joka siirtyy marraskuussa Gamzun paikalle.

    • Koska Ash on toiminut IDF:n kirurgikenraalina, suojele häntä kaikilta poliittisilta vehkeilyiltä ja ohjaa häntä auttamaan Israelia voittamaan tämän taistelun Covid-19:ää vastaan – Sinun tavallasi ja ajallasi. (Sananl. 19:21).

    • Kiitos Sinulle sairaustapausten laskusta. Varjele kansaasi uusilta tartunnoilta. (Ps. 43:5)

    • Johda Israelia sen siirtyessä eteenpäin – varsinkin koulutuksen ja liike-elämän alueilla. (Ps. 32:8)

    • Anna paljon menestystä paikallishallinnolle, joka tekee omaa ulospääsyohjelmaansa. (Saarn. 11:6).

    • Käytä tätä häiriötä opetusjärjestelmässä pyyhkiäksesi pois humanistista opetusta niin paljon kuin mahdollista ja tuo enemmän Raamatun opetusta siionististen periaatteiden mukaisesti. (5. Moos. 4:9-10; 6:7)

    • Auta vahempia heidän turhautuessaan käsittelemään tätä koulujärjestelmässä esiintyvää suurta häiriötä. (Luuk. 21:19)

    • Herra, astu esiin ja opeta lapsiamme. (Jes. 54:13)

    • Käytä maskeja hyväksesi saadaksesi ihmiset siirtymään pois toisten ulkonäön hyväksymisestä tai hylkäämisestä vanhurskaampaan lähestymistapaan, joka katsoo sydämeen. (1. Sam. 16:7)

    • Saakoon seurakuntaruumis olla esimerkkinä Sinuun luottamisesta kuoleman varjossa. (Ps. 23:4)

  4. Rauha: Israel ja Sudan näyttävät kulkevan kohti diplomaattisten suhteiden luomista. Tämä on erilaista kuin suhteiden normalisoiminen Arabiemiraattien ja Bahrainin välillä ja on jollakin tapaa vielä dramaattisempaa. Israel ja Sudan ovat käyneet sodan ja Sudan on ollut kulkutienä Hamasille osoitetuille aseille ja terroristeille Gazassa ja myös Al Qaidan operaatioiden tukikohtana.

    • Herra, jos tämä sopimus on Sinusta – eikä vain ihmisen ajatus – anna siinä tapauksessa Sudanin hyväksyä se. (Ps. 33:10-11)

    • Jos se ei ole Sinusta, anna Sudanin olla hylkäävä osapuoli. (Sananl. 16:1)

    • Kaikkien näiden uusien suhteiden myötä, me pyydämme, että Sinä, Israelin Jumala, vaikutat näihin kansoihin ja niiden johtajiin enemmän kuin niiden jumala Allah tai mikään muu epäjumala pääsee vaikuttamaan Sinun kansaasi. (Jer. 12:16)

    • Puhdista se hylkäämisen henki, joka on ollut Sinun maasi ja kansasi yllä iät ajat tehden Israelin halukkaaksi tarttumaan lähes jokaiseen käteen, joka ojentautuu sitä kohti. Korvaa se viisaudella ja erottelukyvyllä tietämään, kuka todella tahtoo rauhaa ja kenellä on sota sydämessään. (5. Moos. 20:12; Ps. 120:7)

    • Varjele Israel kaikilta näiden sopimusten pahoilta hedelmiltä, esim. edistyneiden aseiden myynnistä arabimaille. (Ps. 121:4)

    • Me kiitämme Sinua USA:n Trumpin hallinnon tuesta Israelille. Rukoilemme kuitenkin, ettet sallisi tuon ystävyyden painostaa Israelia allekirjoittamaan sopimuksia vastoin Sinun tahtoasi. (Jes. 30:1-2)

    • Me julistamme, että Sinä takaat sotilasasioissa Israelin laadullisen etumatkan. (Ps. 20:8-10; 44:3-6)

  5. Turvallisuus – sisäinen: Palestiinalaiset tulevat yhä raivoisimmiksi ja turhautuneimmiksi yhä useamman arabimaan normalisoidessa suhteensa Israelin kanssa. Toistaiseksi on ilmennyt lievää kasvua Gazasta, Juudeasta ja Samariasta päin tulleisiin hyökkäyksiin, vaikka Israel yleensä taistelee päivittäin näiltä palestiinalaisten kontrolloimilta alueilta tulevia hyökkäysyrityksiä vastaan. Hamas on kuitenkin uhannut aloittaa uudestaan hyökkäyksensä Gazasta käsin tänä viikonloppuna.

    • Sapatin profeetallisesta osuudesta: - - älä pelkää [Israel], sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua… Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan; tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät. Hakemallakaan et löydä niitä, jotka sinua vastaan taistelivat; tyhjiin raukeavat ja lopun saavat, jotka sinun kanssasi sotivat. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: Älä pelkää, minä autan sinua. Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä. Katso, minä panen sinut raastavaksi puimaäkeeksi, uudeksi, monihampaiseksi. Sinä puit ja rouhennat vuoret, muutat kukkulat akanoiksi; sinä ne viskaat, ja tuuli ne vie ja myrsky ne hajottaa. Mutta sinä iloitset Herrassa, Israelin Pyhä on sinun kerskauksesi. (Jes. 41:10-16)

    • Herra, kiitos, että olet julistanut voittavasi Israelin viholliset – käyttäen IDF:ää! (Miika 4:11-13)

    • Me siunaamme Sinua lopputuloksesta, jossa Sinä saat ylistyksen ja kunnian. (Ps. 115:1-3)

    • Taivaan sotajoukkojen Jumala, valmista IDF niihin haasteisiin, jotka sillä on edessään lähitulevaisuudessa. (Sananl. 21:30-31)

    • Estä Israelia tai IDF:ää olemasta armollisempi kuin Sinä Sinun vihollisiasi kohtaan. (Ps. 21:9; 68:2)

    • Kiitos Sinulle, että huolimatta rakettihyökkäyksistä, terroritunneleista ja terrori-ilmapalloista, Israelin alue lähellä Gazan turva-aitaa kasvaa ja kukoistaa. (Hes. 34:28; Aam. 9:15)

    • Pidä Israelin informaatiotiedon keruusta täsmällistä, ajankohtaista ja kykenevää havaitsemaan totuuden.

    • Anna niiden, jotka tätä tietoa analysoivat, olla tarkkoja ja teräviä. (2. Moos. 31:3)

    • Anna kaikkien päivitysten, joita tarvitaan Israelin tiedustelutiedon yhteisöissä – vakoojat, yhteistyöntekijät, vakoojasatelliitit tai kyberalueella – olla ladattuina suoraan taivaasta. (Jer. 17:9-10)

    • Voitele ja nopeuta kaikki, jotka on opetettu havaitsemaan vaara sosiaalisen median alueella. (Hes. 44:23)

    • Herra Jeshua, koska pelastus on ainoa toivo palestiinalaisille, kuljethan jälleen läpi Juudean ja Samarian ja erottele heidän joukossaan lampaat vuohista. (Joh. 4:3-42; Ap. t. 1:8)

    • Me siunaamme vihollisiamme (Matt. 5:44), pyytäen Sinua estämään kaikkien heidän Jumalan ja Israelin vastaisten terrorihyökkäysten onnistumisen. (2. Moos. 14:25) Anna heidän sen sijaan nähdä, että Israelin Jumala on suurempi kuin heidän jumalansa.

    • Saakoon Sinun Henkesi langeta voimakkaasti palestiinalaisten kirkon ylle. Käytä heitä Sinun kunniaksesi. (Matt. 16:18)

    • Ilmesty unissa ja näyissä monille palestiinalaisille – myös heidän naistensa ja lastensa parissa. (Jooel 2:28-29)

  6. Turvallisuus – ulkoinen: Turkista on tullut Iranin kaltainen uhka Israelille. Kuitenkin välittömin uhka on edelleen Hizbollah Libanonissa ja Syyriassa. Eräs analyytikko oli sitä mieltä, että jos Trump voittaa vaalit ensi viikolla, Iran saattaa vapauttaa Hizbollahin hyökkäämään Israeliin!

    • Herra, olemme kuulleet Iranin maanalaisista laitoksista ydinaseiden kehittelyä varten. Näytä Israelille, mitä tehdä niiden suhteen ja milloin. (1. Aikak. 14:8-17)

    • Kuten olemme jo aiemmin pyytäneet, Herra, tärisytä maata fyysisesti näiden laitosten alla. (Jes. 2:19)

    • Nopeuta kaikkia Israelin tiedusteluresursseja, jotka koskevat tätä Iranin uhkaa. (Job 12:21-25)

    • Ohjaa edelleen kansaasi sen taistellessa kybersotaansa Irania vastaan. (Ps. 44:5-9)

    • Me annamme Sinulle kunnian kaikesta siitä menestyksestä, mitä Israelilla on ollut Irania vastaan Syyriassa. (Mal. 1:5)

    • Me pyydämme samaa kaikkiin Turkista Israeliin suuntautuvia uhkia vastaan. (Ps. 124:1-8)

    • Johda Israelia sen suhteissa Turkin nykyiseen antikristilliseen, Israelin vastaiseen hallitukseen. (2. Joh. 10-11)

    • Kiitos Sinulle, että Israel tarvitsee vain Sinun lupaamaasi suojelua – eikä sen tarvitse katsoa maailman tai minkään muun maan puoleen lopullisen turvallisuutensa vuoksi. (Ps. 121:4; Jer. 31:10)

  7. USA:n vaalit: Ensi tiistaina, marraskuun 3. päivänä, USA:ssa pidetään presidentinvaalit. Ero kahden ehdokkaan politiikan välillä on selvä. Trumpin politiikka on lähempänä raamatullista tasoa kun taas Bidenin politiikka on hyvin humanistista ja sosialistista – ja paljon vaarallisempaa Israelille, Amerikalle ja muille länsimaille.

    • Herra Jeshua, puhu kirkollesi Amerikassa, että se rukoilisi ja äänestäisi. (1. Tim. 2:1-4)

    • Johda se äänestämään politiikan eikä persoonien perusteella. (2. Tim. 3:5; 2. Joh. 1:10-11)

    • Anna sen harkita, että Trump on todistettavasti toiminut Amerikan hyväksi ollessaan Israelin puolella, kun taas Bidenin toimet ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia. (1. Moos. 12:3a; 4. Moos. 24:9b)

    • Jumala, mikäli Trump pyrkiessään kauppaamaan huippuluokan aseita arabimaille saadakseen Amerikalle taloudellista hyötyä ja se aiheuttaa hänelle suosion menetyksen Sinun edessäsi, pyydämme Sinulta armoa hänelle. (Sananl. 21:1)

    • Isä, me pyydämme armoa kaikille amerikkalaisille tänä aikana. (Hab. 3:2)

    • Levitä rauhaasi tuon maan ylle vaaleja seuraavina päivinä ja viikkoina. (Ps. 76:11)

    • Jumala, valmista Israelin johtajat kohtaamaan kumman hyvänsä USA:n seuraavana presidenttinä. (Sananl. 16:1, 9)

    • Tulipa valituksi kumpi hyvänsä, puhu monille Amerikan juutalaisille, että heidän pitää tulla kotiin. (Jer. 51:9-10)

  8. Alija: Hajaannuksessa olevien juutalaisten takaisinpaluu jatkuu myös tämän pandemian ja kaiken sitä seuraavan kaaoksen keskellä.

    • Herra Jumala, Sinä olet sanonut, että juutalaisten paluu tapahtuu Sinun pyhän nimesi tähden (Hes. 36:22-24), yhtä hyvin kuin Sinun kunniaksesi ja ylistykseksesi. (Jes. 43:5-7, 21) Sen tähden me jatkamme etsimistä ja koputtelua, pyytäen Sinua kokoamaan kaikki, jotka olet hajottanut (Ps. 147:2; Jer. 31:10)

    • Jos nykyinen Israelin hallitus on kompastuskivi Sinun kansasi kotiinpaluulle – johda sitten tämä kansa uusiin vaaleihin ja nosta hallitus, jolle alija on hyvin tärkeä prioriteetti. (Jes. 62:10)

    • Jos tämä hallitus on pohjimmaltaan hyvä alijalle, kosketathan kaikkia korjattavia alueita tehdäksesi siitä vielä paremman.

    • Kiitos Sinulle niistä 16 000 juutalaisesta, jotka ovat jo tänä vuonna palanneet kotiin. (Jes. 60:8-9) Enennä, Herra!

    • Kuten olet luvannut Obadja 1:20:ssa, rakenna Negev ja vedä espanjankieliset juutalaiset tuolle alueelle.

    • Jatka erämaan ja Negevin puhkeamista kukkaan ruusun lailla. (Jes. 35:1)

    • Herra, vedä paljon lisää maahanmuuttajia Galilean ja Golanin [Bashan] alueille. (Jer. 50:19)

    • Varusta Israel kaikella vedellä, jota se tarvitsee uusien maahanmuuttajien kotiuttamiseksi. (Jes. 41:17-20)

    • Isä, varusta ihmeenomaisesti tarvittavia edullisia asuntoja. (Jer. 33:10-14)

  9. Messiasruumis – Israelissa ja maailmanlaajuisesti:

    • Sapatin profeetallisesta osiosta: Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. (Jes. 40:29, 31)

    • Vahvista meitä näinä aikoina elämään arkeamme väsymättä. (Ps. 23:1-3)

    • Koska olemme valon lapsia, älä anna meidän joutua näinä aikoina hämmennyksen valtaan. (1. Tess. 5:1-8)

    • Lisää seurankuntaruumiin päivittäistä kykyä erottaa oikea väärästä (Ps. 119:105, 130), ja anna sille tarvittaessa myös henkien erottamisen lahja. (1. Kor.12:10)

    • Ohjaa seurakuntaruumistasi todelliseen keskinäiseen yhteyteen, jopa koronarajoitusten aikana. (1 Joh 1:3-7)

    • Tue kaikkia uskovia, jotka kokevat olevansa tänä aikana yksin.

    • Suo mahdollisuus järjestää monia kotikokouksia nyt, kun isot kokoukset kielletään. (Room. 16:5, 1. Kor. 16:19; Kol. 4:15; Filem.1:2)

    • Anna seurakunnan kasvaa eksponentiaalisesti aivan kuten silloin kun kiinalainen kirkko ei saanut kokoontua suuriin kokouksiin kommunismin alla ja kristityt alkoivat tavata toisiaan kotikokouksissa. (Matt. 16:18)

    • Varjele seurakuntaasi kaikilta eksyttäjiltä, joiden sanoit tulevan näinä päivinä. (Matt. 24:4-5, 11, 24)

    • Vuodata koko seurakunnallesi syvä nälkä Sinun Sanaasi kohtaan. (Jer. 15-16)

Lopetimme rukoilemalla sadetta, sillä juuri nyt tämä maa tarvitsee lempeitä sadekuuroja Jumalalta valmistamaan maata rankemmille talvisateille.

Shabbat shalom ja siunauksia Siionista.

IFI-tiimi