1. Ylistys:

    Sukkotin [Lehtimajanjuhlat] aikana muistelemme Jumalan armollista huolenpitoa kapinoivaa Israelia vastaan sen neljäkymmenvuotisen erämaavaelluksen aikana. Erämaavaelluksen aika ei ollut Jumalan täydellisen tahdon mukainen – mutta Sukkotin juhliminen on – muistaen ensimmäistä vuotta Israelin lähdettyä Egyptistä. Tuolloin kansa asui lehtimajoissa, sukkoteissa. Vaikka Jumala kurittikin sitä, koska se ei uskonut Häneen eikä päässyt Luvattuun maahan, Hän kuitenkin Isänä piti huolen kaikista sen tarpeista. Tämä on valtava rohkaisu meille joutuessamme Hänen kurituksensa alaisiksi lapsina. Hän pitää edelleen meistä huolen.

    • Kiitos, että olet vahvistanut, miten tärkeä “armo” on sapatin Tooran osiossa. Mooseksen anoessa Sinua kulkemaan Israelin kanssa enkelin lähettämisen sijaan, “armo” on hänen pyyntönsä perustus. (2. Moos. 33:12-19)

    • Me siunaamme Sinua siitä lohdutuksesta ja toivosta, jota Sinä annat meille nähdessämme, että Sinä olet aina armon ja laupeuden Jumala – myös Mooseksen kanssa Siinain vuorella. (2. Moos. 34:6-7)

    • Me ylistämme sinua siitä, että olet vetänyt puoleesi meitä rakkaudellasi ja armollasi - sekä ennen pelastusta että sen jälkeen. (Jer. 31:3)

    • Kun luemme, kuinka pysyit Israelin luona koko erämaan ajan, siunaamme sinua kärsivällisyydestäsi meitä ja kansaasi Israelin kohtaan tänä päivänä. (Room. 15:5)

    • Käskit Israelin iloita Sukkotin aikana (3. Moos. 23:40b) Me kiitämme Sinua, että muistutat meitä myös aina iloitsemaan Herrassa Jeshuassa. (Fil. 3:1; 4:4)

    • Kuinka uskollinen oletkaan, että vaikka on kulunut noin 4000 vuotta siitä, kun kutsuit Abramia tottelemaan sinua ja menemään maahan, lupauksesi hänelle ja hänen siemenelleen täyttyvät edelleen tänään. (1. Moos. 12:1-3)

  2. Alija:

    Monet Sukkotia maanpaossa juhlivat juutalaiset eivät näe olevansa vielä erämaassa, mutta aivan kuten raamatullisina aikoina, Jumalan täydellinen tahto on, että he tulevat maahan ja valloittavat sen.

    • Herra, maassasi on vielä monia jättiläisiä, mutta kannusta kansaasi Joosuan ja Kaalebin hengellä ja tuo heidät kotiin ottamaan koko maa pyhän nimesi tähden. (4. Moos. 14:6-9)

    • Tee heidän elämänsä maanpaossa yhä vaikeammaksi ja kaoottisemmaksi, niin armollisesti kuin mahdollista – jotta voimme nähdä kaiken sinun tahtosi tapahtuvan maan päällä (Luuk. 11:2) – mukaanlukien alijan! (Jes. 43:5-7)

    • Heidän istuessaan sukkah-majoissaan, näytä heille, miten turhaa elämä on, jos ei tottele Sinua. (Saarn. 1:2-3; 12:13-14)

    • Herra, kaikkien juutalaisten keskuudessa, jotka asuvat kansojen keskuudessa ja jotka pelkäävät avoimesti näyttää, keitä he ovat, anna heidän ymmärtää, että tämä ei ole ongelma Sinun maassasi ja Sinun kansasi keskuudessa. (Sak. 8:4-8)

    • Poista pelko tulla kotiin tai tee siitä vähäisempi pelko kuin jäädä asumaan maanpaossa. (Jer. 50:4-5)

    • Poista kaikki tukokset, jotka koronavirus on asettanut kansasi paluumatkan tielle. (Jes. 62:10)

    • Tuo suuret perheet useiden sukupolvien ajalta tekemään alijaa yhdessä (Jer. 31:8-9)

    • Normaalisti tähän aikaan maahan tulee tuhansia juutalaisia. Nyt he eivät voi tulla. Selvennä heidän sydämissä ja mielissä, että on parempi olla jumissa Israelissa kuin maanpaossa. (Jer. 30:10-11)

    • Anna kaikille maan ulkopuolella eläville israelilaisille kova koti-ikävä tämän juhlakauden aikana. (Ps. 137:5-6)

    • Tee kaikkien uusien maahanmuuttajien kanssa kuten teit Israelin puolesta erämaassa, ja täytä jatkuvasti heidän tarpeensa. (5. moos. 29:5; Neh. 9:21)

    • Herra Jumala, täytä myös runsaasti jokaisen järjestön - juutalaisen ja kristityn - tarpeita, joka rohkaisee alijaa ja auttaa uusia maahanmuuttajia asettumaan maahan. (2. Moos. 36:4-7)

    • Pyydä varakkaita juutalaisia ja kristittyjä lahjoittamaan voimakkaasti alijalle. (Esra 1:3-4; Jes. 60:4-11)

    • Herra Jeshua, valaise seurakuntaruumiisi jäseniä näkemään, että juutalaisen kansan uudelleenkokoaminen ja maan ennalleen asettaminen on Sinun profeetallisen Sanasi täyttymys. (Ps. 147:2; 2. Piet. 1:19)

  3. Pelastus:

    Siunaamme Jumalaa jokaisesta juutalaisesta, joka on kohdannut Messias Jeshuan maanpaossa eläessään, sillä kun koko Israel pelastetaan kansana, se tapahtuu sen omassa maassa. Juutalaisille on myös monia lupauksia, että kun he palaavat kotiin, Jumala suojelee heitä fyysisesti. Loppujen lopuksi pelastuakseen juutalaisten täytyy olla elossa!

    • Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä, niin kuin paimen laumaansa.Jer. 31:10
    • Herra, me pyydämme Sinua tekemään sen, mitä Sinä sanoit Sinun pyhän nimesi pyhittämiseksi – että Sinä kokoaisit Sinun kansasi takaisin omaan maahansa ja pelastaisit sen. (Hes. 36:22-28)

    • Isä, kaikille jo maassa oleville, vuodata Sinun armon ja rukouksen henki, ja anna heidän katsoa Sinun Poikaasi, heidän Messiaaseen ja Kuninkaaseensa. (Sak. 12:10)

    • Käytä sukkot-juhlaa, jonka aikana monet juutalaiset syövät ja nukkuvatkin lehtimajoissa painottaaksesi heille tämän elämän haurautta ja painostaaksesi heitä etsimään Sinua ja iankaikkista elämää. (Sananl. 8:17; Jer. 29;13; Joh. 17:2-3)

    • Voitele uskovat heidän jakaessaan hyvää uutista juutalaisille ystävilleen. (1. Piet. 3:15)

    • Voitele monia Israelin arabeja ja palestiinalaisia kristittyjä herättämään juutalaisissa kateutta. (Room. 11:11)

    • Anna sato kaikista kuluvana vuonna kylvetyistä ja kastelluista siemenistä. (1. Kor. 3:6-11)

    • Pelasta monia Israelin lääketieteen ammattilaisia, jotka ovat niin turhautuneita, etteivät tiedä, mitä tehdä seuraavaksi. (Ps. 107:27-32)

    • Paljasta tänä aikana Israelin todellinen Kuningas Israelin poliitikoille, mukaanlukien pääministeri Naftali Bennet, ulkoministeri Jair Lapid, valtiovarainministeri Avigdor Liberman, puolustusministeri Benny Gantz, oppositiojohtaja Bibi Netanjahu ja monet muut. (Jes. 33:22: Luuk. 24:31-32)

  4. Hallitus:

    Raportti Israelin nykyisen koalition sadasta ensimmäisestä päivästä osoittaa, että sen aikaansaannokset ovat vähäiset siihen, mitä se lupasi, paitsi, tietysti, Netanjahun siirtäminen pääministerin paikalta. Mitä tulee nyt virassa oleviin oikeistosiiven poliitikkoihin, jotka sättivät Bibiä siitokuntien sekä Gazan ja palestiinalaisten hoidosta – tähän asti heidän puheensa on jäänyt enimmäkseen tyhjiksi sanoiksi. Silti me jatkamme rukoilemalla, niin kuin Jumala rohkaisee meitä tekemään, olemmepa hallitsijoidemme kanssa yhtä mieltä tai emme. (1. Tim. 2:1-4)

    • Koska sukkot on aikaa, jolloin Sinä haluat tavata Sinun kansaasi, Herra, kohtaathan myös oikean siiven koalition jäseniä ja haastat heitä heidän ennen vaaleja antamien rehvastelevien lupausten johdosta. (3. Moos. 19:11)

    • Saakoon rakkaus Sinuun, Sinun maahasi ja kansaasi ylittää heidän rakkautensa valtaan ja maineeseen. (2. Aikak. 35:3b)

    • Jatka nykyisen koalition suojaamista, niin että se tekee kaiken mitä Sinä haluat sen tekevän eikä voi tehdä mitään, mikä ei ole Sinun tahtosi mukaista Israelille tänä aikana. (Sananl. 19:21; 21:1)

    • Herra, aseta Sinun pelkosi Israelin poliitikkojen sydämiin ja vapauta ihmispelosta. (Sananl. 29:25)

    • Anna budjettiehdotuksen olla niin hiottu, että kun se hyväksytään, se miellyttää Sinua. (Sananl. 16:9)

    • Tai käytä budjettia lopettamaan tämä hallitus, sillä jos sitä ole hyväksytty marraskuun 4. päivään mennessä, Israelissa seuraa automaattisesti uudet vaalit. (Job 12:18-21)-

    • Aseta sanasi pääministeri Bennetin suuhun, kun hän puhuu YK:ssa tänä tulevana viikkona. (Ps. 81:11)

    • Estä häntä sanomasta mitään Sinun tahtosi vastaista, kun hän tapaa maailman johtajia. (Ps. 141:3)

    • Suojele Bennetiä ja hänen seuruettaan new agelta ja humanistisilta hengiltä, jotka hallitsevat YK:ssa.

  5. Hallitus - koronavirus:

    Israelissa on monia vakavia eksistentiaalisia kysymyksiä - kuten Iran, palestiinalaisvaltio ja terrorismi – joita on pidetty vähemmän esillä tämän kulkutaudin vuoksi. Covid-19:n käsittely on tärkeää, mutta onko siitä tullut harhautus ja ansa sekä Israelille että seurakuntaruumiille?

    • Herra, tämä kulkutauti ei tullut Sinulle yllätyksenä. Pyydämme sinua antamaan Israelille ja seurakuntaruumiillesi ensisijaiset tavoitteet tämän ja kaikkien muiden asioiden käsittelyssä. (Jes. 42:9)

    • Jos tästä on jo tullut suuri harhautus ja/tai petos kansaasi ja seurakuntaruumistasi vastaan – etenkin Lännessä – armahda ja näytä meille, miten rukoilla. (Ps. 10:17; 19:15; Luuk. 11:1)

    • Herra, estä valtavirta-, vaihtoehtoista- ja sosiaalista mediaa liioittelemasta tässä asiassa. (Ef. 2:2)

    • Anna Israelin viranomaisille mahdollisuus kommunikoida ihmisille selkeästi ja johdonmukaisesti syyt siihen, miksi he asettavat kaikki erilaiset koronavirusrajoitukset ja -ohjeistukset. (1. Kor. 14:7-8)

    • Tee Israelin johtajat kykeneviksi tasapainoittamaan vastuutaan suojella kansaa ihmisten valinnanvapauden oikeutta vastaan. (5. Moos. 30:15; Joos. 24:14-15; Room. 13:1-4)

    • Älä salli Israelin hallituksen tehdä rokottamattomista ihmisistä toisen luokan kansalaisia.

    • Israelin Paimen, virkistä, vahvista ja rohkaise kaikkea Israelin terveydenhuoltohenkilökuntaa. (Ps. 23:2-4)

    • Armahda Israelin ylikuormitettuja sairaaloita ja anna paljon viisautta, jotta kaikki, jotka todella tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, voivat sen saada. (Sef. 3:14-20)

  6. Turvallisuus - sisäinen:

    Jotta Israelissa vallitsisi todellinen rauha, sen on laajennettava suvereniteettinsa koko Jumalan sille lupaamaan maahan. Vaikka se ei ehkä tapahdukaan pian – tai edes elämässämme – meidän on silti rukoiltava asian puolesta jatkuvasti. (Luuk. 18:1)

    • Herra, sapatin Tooran lukuosiossa Sinä sanot, että laajentaessasi Israelin rajoja, kukaan muu ei edes harkitse Israelin maan omistamista. (2. Moos. 34:24). Valvo tätä lupaustasi tänään. (Jer. 1:12)

    • Osoita israelilaisille heidän tarpeensa omistaa kaikki omaisuutensa – tietenkin Sinun tahtosi ja ajoituksesi mukaisesti. (Ob. 1:17-20)

    • Riippumatta siitä, mitä suurin osa maailman johtajista suoltaa YK:lle tällä hetkellä, julistamme, että "kahden valtion ratkaisu" ei ole ratkaisu vaan se on vastoin Sinun tahtoasi ja pyydämme, että estäisit sitä koskaan tapahtumasta. (3. Moos. 25:23; Jooel 3:1-2)

    • Jos Palestiinan hallinnon presidentti Abbas uhkaa YK:ssa todella hajottaa PA:n, elleivät palestiinalaiset saa valtiota, näytä meille, kuinka rukoilla, koska tämä voisi olla seuraava askel saada on koko Juudea, Samaria ja Jordanin laakso Israelin haltuun. (1. Moos. 13:14-18; 2. Moos. 34:11-17)

    • [Alue C Juudeassa ja Samariassa on Israelin täydellisessä hallinnassa Oslon sopimusten mukaisesti. Laittomat rakennukset ja istutukset, joita palestiinalaiset kuitenkin tekevät EU:n avustuksella, ovat törkeitä.] Herra, herätä Israelin hallitus haastamaan kaikki eurooppalaiset, jotka tukevat palestiinalaisia heidän laittomassa toiminnassaan tällä maasi alueella. (Tuom. 11:21-27)

    • Anna hallituksen päästää Israelin turvallisuusjoukot tuhoamaan nämä laittomat arabirakenteet käyttämällä siihen yhtä paljon energiaa kuin he käyttävät tuhotessaan laittomia juutalaisia rakennuksia näillä alueilla. (2. Sam. 8:15; Sananl. 8:15)

    • Heikennä vakavasti kaikkien niiden Euroopan maiden taloutta, jotka auttavat rahoittamaan tätä Israelin maan varasta islamin hengen avulla. (1. Moos. 12:3a)

    • Herra, taistele niitä vastaan, jotka taistelevat Israelia vastaan – joko sodankäynnin tai lainkäynnin kautta. (Ps. 35:1-8)

    • Ole ylistetty, että autoit Israelin turvajoukkoja ottamaan kiinni loput kaksi paennutta terroristia. (Jes. 2:10-22)

    • Jatka kansasi suojelemista – varsinkin Sukkot-juhlien loppuaikana. (Ps. 121:4)

    • Paljasta kaikki terroristiset suunnitelmat, joita haudotaan Sinun kansaasi vastaan Gazassa. (Job 12:22)

    • Estä kaikenlainen vankien vaihto Hamasin kanssa. Vankien vaihtosuhde on vaarallisen epäoikeudenmukaista Israelille.

    • Suojele Israelin neuvottelijoita manipulaatiolta ja uhkauksilta tässä vaihtokaupassa. (4. Moos. 23:23)

    • Lähetä armossasi pelastuksen aaltoja Sinun maassasi asuvien palestiinalaisten keskuuteen. (Jer. 12:14-17)

  7. Turvallisuus – ulkoinen:

    Sapatin profeetallinen osuus keskittyy Googin ja Maagogin hyökkäykseen Israelia vastaan. (Hes. 38:18-39:16). Tämä muistuttaa meitä Miikan kirjan kohdasta 4:11-13 ja Sakarja 12:2-3, joissa Jumala sanoo asettavansa ansan Hänen/Israelin vihollisille ja että Hän vetää heidät sinne. Näin yksin Hän saa kaiken ylistyksen ja kunnian. (Ps. 115:1-3; Room. 11:33-36)

    • Me ylistämme Sinua, että kaikkien yllä olevien skenaarioiden lopputulos on, että Israel on voittoisa. Sinä ilmestyt ainoana oikeana Jumalana monien pakanoiden keskellä. (Hes. 39:5-8)

    • Herra, Iranin liittolaiset ympäröivät Israelia lähes joka puolelta. Pyydämme, että Sinä asetat Iranin ja Talibanin Afganistanissa toisiaan vastaan. (Hes. 38:21)

    • Lähetä heidän keskelleen vainoharhaisuuden henki, joka valtaa molempien maiden johdon. (4. Moos. 24:9b)

    • Paljasta kaikki Israelilta vielä salassa olevat suunnitelmat, joita Iranilla on Sinun kansaasi vastaan. (Job 28:11b; 34:21-22)

    • [Näyttää sille, että vain Israel voi pysäyttää Iranin pyrkimyksen hankkia ydinase.] Herra, hallitse ja ohjaa kaikkia Israelin strategioita, taktiikkoja ja ajoituksia. (Sananl. 21:31; Jer. 51:19-29)

    • Nosta ja auta Iranin kansaa heidän pahoja johtajiaan vastaan. (Ps. 68:1; Jes. 14:5; Jer. 48:15-17)

    • Käytä Iranin kirkkoa Sinun kunniaksesi tämän henkisesti nujerretun kansan keskellä. (Jer. 49:38)

    • Ohjaa meidän iranilaisia veljiämme ja siskojamme rukoilemaan oman maansa ja Israelin puolesta. (Rom. 8:26)

    • Herätä Amerikan uskovat ymmärtämään se, että antisemitistiset, Israelia vastustavat demokraatit ovat paljon suurempi vaara heidän maansa kohtalolle kuin Covid-19. (Jes. 60:12)

  8. Seurakunta, Messiaan ruumis:

    Huolimatta siitä, mitä elämässämme tapahtuu, meitä rohkaistaan katsomaan Jeesukseen. Meidän tehtävämme ei ole keskittyä antikristuksen tulemiseen, mahdollisiin pedon merkkeihin tai mihinkään muihinkaan lopunajan tapahtumiin, jotka kieppuvat ympärillämme. Meidän tulee kyllä olla tietoisia niistä. Jos niistä tulee meille pakkomielle tai jos ne vievät huomion pois Jeesuksesta, Messiaasta ja Hänen täydellisestä herraudestaan (Matt. 28:18), niin saatana on jo harhauttanut ja eksyttänyt meitä ja voittanut taistelun.

    • Halleluja! Meidän Herramme on kruunattu kunnialla! Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. (Hebr. 12:1-2

    • Herra, auta meitä pitämään katseemme Sinussa. Emme selviä edes tästä ilman Sinua. (Joh. 15:5b)

    • Ole armollinen monille meille, joilla on kova tarve palata takaisin ensirakkauteen. (Ilm. 2:4)

    • Hiljennä mielemme ja sydämemme Sinun edessäsi, jotta voimme kuulla vielä hiljaisen äänesi. (1. Kun. 19:12)

    • Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja, hänen voimansa herättää pelkoa kaikkialla. (Ps. 46:10) Aamen!

    • Näytä meille, että monia maailmassa paniikkia ja ahdistusta aiheuttavia asioita on paljon helpompi käsitellä, kun Sinä ja Sinun hallintavaltasi on oikealla paikalla elämässämme. (Joh. 16:33)

    • Näemme monien mitä todennäköisimmin lopun ajan profetioiden täyttyvän. Johda rukouksiamme, jotta emme rukoile vastoin Sinun tahtoasi ja päämääriäsi näissä asioissa. (Aam. 3:7)

Shabbat shalom ja hag Sukkot sameach

IFI-tiimi