1. Ylistys:

    Vaelluksessamme Jumalan kanssa yksi suurimmista rohkaisun lähteistä on tarkata, miten Hän toteuttaa Sanansa. Se nähdään usein selvimmin katsoessamme taaksepäin ja todetessamme niin kuin Pietari helluntaina: Tämä on sitä, mistä profeetta Jooel sanoi… (Apt. 2:16) Sapatin profeetallinen osuus sisältää profetian, joka toteutui vasta 74 vuotta sitten ja saattoi maailman juuri aikaisemmin viimeiseen vaiheeseen ennen Israelin Kuninkaan, Herra Jeshuan tuloa. Kuka on sellaista kuullut, kuka sellaista nähnyt? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa. (Jes. 66:8)

    • Herra, me siunaamme Sinua synnyttäessäsi meidät Sinun valtakuntaasi juuri tällaisena aikana! (Est. 4:14b)

    • Me julistamme suuresti iloiten, että Sinä rakennat Jerusalemin ja kokoat sen hajotetut. (Ps. 147:2)

    • Kiitos Sinulle, että olet avannut silmämme näkemään nämä ihmeelliset asiat Sinun Sanassasi. (Ps. 119:18)

    • Nähdessämme Sanassa puhuttujen merkkien toteutuvan meillä on syvä tunne Sinun rauhastasi, koska tiedämme, että Sinä toimit tänään Sinun ennalta säätämien tarkoitustesi mukaan. (Mark. 13:6–27; Joh. 14:27)

    • Me ylistämme Sinua paljastaessasi meille suuremman kuvan ja kun se … me iloitsemme ymmärtäessämme sitä varmemman profeetallisen sanan [tai: ”profetian sana tehdään varmemmaksi”] (2. Piet. 1:19)

    • Tarkatessamme Sinun ennalta säätämiesi suunnitelmien toteutumista me julistamme jälleen, että Sinä hallitset. (Ps. 103:19)

    • Me luotamme Sinuun, Herra ja kiitämme, ettet Sinä koskaan jätä tai hylkää meitä. (Matt. 28:20b; Hepr. 13:5)

    • Me siunaamme Sinua Sinun kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan ja siitä, että rakastat meitä kyllin tehdäksesi meistä opetuslapsiasi. (Hepr. 12:4–15)

    • Isä, mikä ilo on tietää, että Sinun Pojassasi sekä juutalaiset ja pakanat ovat nyt yhtä. (Ef. 2:11–22)

  2. Hallitus:

    Marraskuun ensimmäisenä israelilaiset menevät äänestämään, ja me pyydämme ihmettä. Me rukoilemme oikeistosiiven muodostamaa Raamattua kunnioittavaa hallitusta, joka auttaa meitä parantamaan Netajahun puolustajien ja hänen vastustajiensa väliset jakolinjat. Tuo päivä on pyhäin päivä ja olisi ihmeellistä nähdä, että edustajiksi äänestettäisiin ainoastaan oikeamielisiä ihmisiä, joten me rukoilimme Jumalaa, joka on ylivoimaisesti paras ihmeidentekijä.

    • Herra, tee nyt työtäsi israelilaisten sydämissä, että he äänestäisivät silloin Sinun tahtosi mukaisesti. (Sananl. 19:21)

    • Käytä tulevaa juhlakautta osoittamaan israelilaisille, että heillä on jo Kuningas. (Jes. 33.22)

    • Puhu armossasi Israelin poliitikoille, erityisesti oikeiston edustajille, että he tekisivät kaiken voitavansa korjatakseen suhteensa ja nöyrtyäkseen keskinäisessä kunnioituksessa ja rakkaudessa. (Sananl. 3:34; 1. Piet. 5:5)

    • Herra Jumala, niin kuin olemme toistuvasti Sinulta pyytäneet, poistahan kuonan Israelin poliittiselta näyttämöltä ja nostathan ihmisiä, joiden näet olevan oikeamielisiä johtamaan tätä kansaa tänä aikana. (Jes. 1:25–27)

    • Valvo kaikkia poliittisia neuvotteluja, joita käydään vielä tulevina viikkoina. (Sananl. 16:9)

    • Paljasta kaikki epärehellisyys ja estä kaikki poliittiset liittoutumat, jotka eivät ole Sinusta. (Saarn. 12:14)

    • Voitele Sinun Hengelläsi uuteen koalitioon tulevat ministerit. (4. Moos. 3:3)

    • Valmista jumalaapelkääviä neuvonantajia jokaiselle ministerille ja anna heidän kuunnella. (Sananl. 11:14; 15:22)

    • Anna seuraavan hallituksen hoitaa Israelin korkeimman oikeuden sille kuulumatonta jumalatonta ylivaltaa. (Jes. 60:17b)

    • Herra, anna Israelin elinkustannuksista, inflaatiosta ja asumiskustannuksista vastaaville kyky olla ihmisiä, joille Sinä voit puhua vastauksia ratkaisemaan näitä vakavia kysymyksiä. (Ps. 45:7)

    • Poista kaikkialta Israelin yhteiskunnasta jokainen korruption muoto. (Sananl. 14:34)

    • Vartioi neuvotteluja, joita nyt käydään Israelin opettajien ja valtiovarainministeriön välillä ja jotka koskevat opetushenkilöstölle kipeästi tarvittavia parempia palkkoja. (5. Moos. 25:4; 1. Tim. 5:18)

    • Pidä seuraavan hallituksen ulkopuolella sellaiset poliitikot, jotka ajattelevat, että sallimalla Palestiinan valtion luomisen Sinun maallesi on ainoa tapa Israelille saada ”rauha ja turvallisuus”. (3. Moos. 25:23; Sananl. 22:28)

    • Erityisesti älä salli nykyisen puolustusministeri Benny Gantzin ja nykyisen pääministeri Jair Lapidin olla ministereinä seuraavassa koalitiossa. (Dan. 2:21)

    • Tue sellaisia hallituksen johtajia Israelissa, jotka nuhtelevat Amerikkaa ja EU:ta, kun ne yrittävät sanella Israelille, mitä tehdä ja missä rakentaa ja mihin investoida jne. (4. Moos. 23:9b; Sananl. 28:1b)

  3. Sisäinen turvallisuus:

    Pyysimme Jumalaa jälleen painostamaan Israelia levittämään suvereenisuutensa kaikkialle koko siihen maahan, jonka se palautti vuonna 1967 kuuden päivän sodan jälkeen, mikä tarkoittaa koko aluetta Jordan-joen länsipuolella. Nykyisellään se on paras Jumalan antama sisäinen turva Israelille siihen saakka, kunnes Kuningas Messias palaa.

    • Sapatin Toora-osuudesta: “Kun HERRA, sinun Jumalasi, on laajentanut sinun alueesi, kuten hän on sinulle luvannut…” (5. Moos. 12:20) Aamen! Kiitos Sinulle, että olet tehnyt tätä vuodesta 1948 lähtien.

    • Anna useampien israelilaisten nähdä maa Sinulta saatuna perintönä, niin kuin Toorassa luetaan. (5. Moos. 12:9–10)

    • Syvästi huolestuneina siitä, mitä täytyy tapahtua, me jälleen pyydämme Sinua järjestämään olosuhteet, niin että Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa omakseen sen omistukset tänä aikana. (Ob. 1:17)

    • [Israel auttaa palestiinalaisia, joiden yhteiskuntaa rakennetaan ”Kuolema Israelille ja kuolema juutalaisille” -periaatteella.] Herra, anna seuraavan hallituksen lopettaa Sinun vihollistesi tukeminen, ja sen sijaan opeta Sinun kansaasi, miten kertoa yhteiskunnalle, joka jatkuvasti kunnioittaa juutalaisia tappavavia terroristeja. (Ps. 35:20; 55:20; 83:13–18)

    • Valmista Israel aikaan, jolloin Palestiinan auktoriteetin [PA] presidentti Abbas ei ole enää johdossa. (Jes. 42:9)

    • Kiitos Sinulle IDF:n menestyksestä aggressiivisissa yöhyökkäyksissä ja terroristien pidätyksissä. (Saarn. 8:11)

    • Anna seuraavalle IDF:n esikuntapäällikölle ymmärrys, että paras puolustus on hyvä hyökkäys ja osoita hänelle, miten toteuttaa tätä politiikkaa kaikkina aikoina – kaikkia Israelin vihollisia vastaan. (5. Moos. 7:23–24; Ps. 44:5)

    • Lataa Sinun strategiasi, miten Israel voi ottaa Gazan takaisin pysyvästi. (2. Sam. 5:19; Neh. 9:24)

    • Älä salli Israelin toimia vihollistensa kanssa armeliaammin kuin Sinä haluat heitä kohdeltavan. (Ps. 59:10–13)

    • Osoita Israelille, miten käsitellä sen palestiinalaisia turvallisuusvankeja raamatullisella tavalla. (Room. 13:1–4)

    • Suojele Israelin sotilaita ja turvallisuusjoukkoja henkisesti, tunnetasolla, fyysisesti ja hengellisesti islamin demonisia joukkoja vastaan ja puhdasta vihaa vastaan, mitä he kohtaavat päivittäin. (Ps.3:1–9; 140:7)

    • Anna monille juutalaisille, sekä israelilaisperäisille että uusille siirtolaisille [olim] halu asettua asumaan Juudeaan, Samariaan, Golanille, Negeviin ja Galileaan ja kaivaa syvät juuret kaikkiin näihin paikkoihin. (Jes. 35:1–2)

    • Lisää avustuksia, jotka ovat saatavilla uusille olimeille asettua asumaan joillekin näille alueille. (Aam. 9:14–15)

    • Herra Jumala, ohjaa uutta hallitusta tarjoamaan asuntoja ja infrastruktuuria, niin että Sinun kansasi voi täyttää kaiken Sinun maastasi ylistyslaulujen säestyksellä. (Jer. 33:10-14)

  4. Ulkoinen turvallisuus:

    On ilmeistä, että Lännen toiminta Iranin kanssa osoittaa pelkoa ja heikkoutta ja periaatteessa kerjää Irania sanomaan hampaattomasti kyllä ydinasesopimukselle. Israelin on pakko tehdä selvää tästä planeettaa uhkaavasta ydinaseesta, niin kuin se teki Saddamin ja Syyrian ydinaseohjelmista. Tietysti sitten Länsi ja useimmat muut maat tuomitsevat Israelin Iranille koituvasta jokaisesta kuolemasta ja tuhosta, mikä seuraa Israelin hyökkäyksestä. (Kuitenkin kuvittelemme monien iranilaisten iloitsevan!)

    • Herra, pysäytä tämä sopimus, ellei ole Sinun tahtosi käyttää tänään Israelia Sinun sota-aseenasi. (Jer. 51:20–25)

    • Kaada kansojen aikomukset ja vahvista Sinun Irania koskevat aikomuksesi. (Ps. 33:10–11)

    • Sinä kuulet Iranin nykyisen johdon jatkuvat uhkaukset Israelia kohtaan, joten me pyydämme Sinua tekemään sen, mitä uhkaat Jeremia 49:38:ssa ja tuhoamaan Iranin johtajan ja kaikki hänen kätyrinsä.

    • Opeta Iranin kasvavaa uskovien seurakuntaa, miten rukoilla maan johtajien puolesta, jotka kiroavat Sinun kansaasi. Anna heidän sen sijaan siunata Israelia. (1. Moos. 12:3a; Hes. 22:30–31; Luuk. 11:1; 1. Tim. 2:1–4)

    • Lisää Israelin Jumalan pelkoa Iranin johtajissa – poliittisesti ja sotilaallisesti. (Joos. 2:11)

    • Herra, käytä raportteja, joiden mukaan israelilaiset F-35:t ovat ylittäneet Iranin tietämättä lisätäkseen paranoian henkeä Iranin johtajissa Israelin kyvystä tehdä, mitä se haluaa.

    • Suojele IDF:n Iranin komentoyksikköä sallimalla sen pitää voimassa kaikki suunnitelmat ja strategiat, jotka tulevat Sinulta ja vastaavasti hylkäämällä kaikki, mitkä eivät ole. (Sananl. 21:30–31)

    • Mikäli on jotain Irania ja sen liittolaisia koskevaa tiedustelutietoa, mitä Israelilta puuttuu mutta mitä Israel tarvitsee voidakseen suojella itseään, paljastathan sen niin pian kuin mahdollista. (Ps. 139:12; Dan. 2:22)

    • Suojele kaikkia Israelin erilaisia tiedusteluyksiköitä harhautukselta ja väärältä tiedolta. (Ps. 91:4)

    • Kun Israel hyökkää Iranin ydinaseinfrastruktuuriin, mene sen kanssa, niin että se tehdään suurimmalla määrällä tuhoa (Jer. 51:56–57), mutta vähimmällä määrällä vahinkoa koskien Iranin siviileitä. (Hoos. 2:23)

    • Rohkaise Israelia jatkamaan hyökkäyksiä Iranin yrityksiin perustaa tukikohtia tai siirtää aseita Syyriaan ja sen kautta – huolimatta Venäjän äänekkäämmistä hermostumisista Israelin hyökkäyksien johdosta. (Ps. 144:1; Jes. 31:4)

    • Isä, paljasta Israelille, mitä Hizbollah, Iranin Libanonissa oleva liittolainen – ja itse asiassa kontrolloi Libanonia – suunnittelee, koska sen uhkaukset Sinun kansaasi vastaan Israelin ja Libanonin välisen merirajaa koskevassa kiistassa ovat viime aikoina lisääntyneet. (Job 12:23; 28:11b; 34:21–22)

    • Herra, siirrä Nasrallah, Hizbollahin pää, ja anna järjestön luhistua. (Jes. 19:2; Matt. 12:25)

    • Anna Israelille suurta arvostelukykyä sen uudistuneessa suhteessa Turkkiin. (Job 12:16; Ps. 51:7)

    • Mitä tulee Israelin turvallisuuteen, tee Israelin johtajat kuuroiksi kaikelle maailmanlaajuiselle palautteelle. (Ps. 38:13–16)

    • Herätä kirkko Amerikassa ja EU:ssa näkemään, miten ilkeän ylimielisiksi niiden kansat ovat tulleet vastustaessaan Israelin oikeutta puolustaa itseään terroristeja ja terroristisia järjestöjä vastaan. (Jes. 34:1-8)

    • Jos Amerikka ja useat EU-maat antavat miljardeja dollareita Iranille ydinasesopimuksen allekirjoittamiseksi, kosketa niiden finansseja niin radikaalilla tavalla, että ainakin uskovat näkevät yhteyden. (4. Moos. 24:9b)

    • Koska Venäjä ja Kiina ovat tukeneet Irania taloudellisesti ja havaitsevat olevansa nyt vakavissa taloudellisissa ongelmissa, herätä molemmissa kansakunnissa profeetallisia ääniä julistamaan tämän ja heidän apunsa välistä yhteyttä Sinun vihollisellesi, joka avoimesti suunnittelee sinun kansasi tuhoamista. (1. Moos. 27:29b; Jes. 41:11; 54:17)

  5. Alija:

    Juutalaisten paluumuuton on julistettu olevan Jumalalle yksi tapa Saada kunniaa tänä aikana. (Jes. 43:5–7, 21) Mitä tulee juutalaisten kotiinpaluun edistämiseen, suurin osa seurakunnasta suhtautuu siihen parhaimmillaankin haaleasti. Tämä merkitsee joko välinpitämättömyyttä koko Jumalan Sanaa kohtaan tai halua tehdä ”itselle” mukavia asioita sen sijaan, että edistettäisiin Jumalan tahdon toteutumisesta maan päällä.

    • Abba, Isä, pyhitetty olkoon Sinun nimesi myös kansasi kotiinpaluun tähden. (Hes. 36:21–24)

    • Herätä lisää uskovia ymmärtämään, mistä alijassa todella on kysymys, jotta he voivat myös olla työtovereinasi toteuttamassa Sanaasi. (Jes. 49:22; 60:3–11; Jer. 31:6–9)

    • Avaa länsimaiden juutalaisten silmät näkemään kalastajat ja metsästäjät ja siten palaamaan Siioniin. (Jer. 16:16)

    • Osoita maanpakolaisuudessa eläville rabbeille, että heidän tikkun olam -pyrkimyksensä – “maailman parantaminen” – on tuhoon tuomittu. Kerro heille sen jälkeen selkeästi, että heidän aikansa on nyt johtaa laumansa kotiin. (Jer. 51:9–10)

    • Herra, vapauta Iranin 8,000–10,000 juutalaista palaamaan yhdessä kotiin. (Jes. 11:11; 43:5)

    • Vapauta lisää Ukrainan juutalaisia tulemaan jo kotona Israelissa olevien perheidensä luokse. (Jer. 3:14b)

    • Herra, anna monien juutalaisten, joiden perheenjäseniä jo on Israelissa, saada hyvää palautetta maasta. Vedä heitä sitten “hyvyytesi köysillä” kotiin. (Jer. 31:3; Hoos. 11:4)

    • Muuta messiaanisten juutalaisten väärää ajattelumallia, jotta he ymmärtävät, että Sinun tahtosi on, että kaikki juutalaiset tekevät alijan, jollet asiaa toisin osoita. (Jes. 35:10; 51:11)

    • Anna seuraavan hallituksen ymmärtää alijan olevan keskeisimpiä asioita Sinun tärkeysjärjestyksessäsi. (Jer. 32:41–44)

  6. Pelastus:

    Juutalaiset Israelissa ja kautta maailman valmistautuvat suureen juhlakauteen. Elul, joka on kuukauden mittainen katumusjakso ennen suuria juhlia, alkaa tänä vuonna elokuun 28. päivänä. Tämä on erinomainen aika rukoilla Herra Jeshuaa ilmestymään kansalleen. useat juutalaiset pysähtyvät tänä aikana miettimään tekemisiään. Monilla heistä on syvä halu korjata välinsä Jumalan ja lähimmäistensä kanssa.

    • Herra Jeshua, Pyydämme Sinua kaksinkertaistamaan messiaanisten uskovien määrän tämän Elulin aikana Israelissa. Osoita heille Sinun asettamasi Paikka seurakuntaruumiissa. (1 Kor. 12:12–14; Ef. 4:11–16).

    • Käytä Sinun seurakuntaasi istuttamaan nopeasti hedelmää kantavia siemeniä. (1 Kor. 3:6–8; Ef. 4:11)

    • Anna juhlakauden rukouskirjoista luettavien Raamatun jakeiden koskettaa syvästi monien juutalaisten sydämiä. (Jes. 55:11; Hebr. 4:12)

    • Anna monien juutalaisten sydämiin syvä nälkä oppia tuntemaan Sinut henkilökohtaisesti. (Jer. 29:13)

    • Anna pelastumattomille juutalaisille, tämä koskee erityisesti ultraortodokseja, pyhä tyytymättömyys heidän suhteessaan Sinuun. Anna heidän huutaa Sinulta armoa. (Ps. 27:7–8)

    • Aseta erityisesti tänä aikana kaikkien maailman uskovien sydämiin rukoustaakka juutalaisten pelastumisesta. (Jer. 31:7; 1 Joh. 5:14–15)

  7. Seurakunta Israelissa:

    Jesajan kirjan 66:8–9 kertoo Israelin uudelleen syntymisestä. Sen jälkeen tapahtuu Herran paluu, josta on profetoitu saman luvun jakeissa 14–16. Olemmeko me valmiita? Katsommeko me ylös? Kuinka monet veljemme ja sisaremme ovat tietoisia Israelin heimon kotiinpaluun ja Messias Jeshuan paluun välisestä yhteydestä? (Ps. 102:13–16)

    • Te näette sen [Israelin uudelleen syntyneenä ja Jerusalemin jälleen rakennettuna], ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa. Sillä katso, Herra tulee tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli; ja hän antaa vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä. Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon.Jes. 66:14–16; vrt. Ilm. 19:11–21
    • Johda Sinun uskovaa seurakuntaasi katumaan Ellulin aikana sitä, että he eivät ole kunnioittaneet, lukeneet ja uskoneet Tanakiin. Se oli ainoa Raamattu, jota Sinä ja alkuseurakunta kunnioititte, luitte ja johon te uskoitte! (2 Tim. 3:15–17)

    • Herra, vuodata seurakuntasi ylle uudelleen kutsu valvoa ja rukoilla. (Mark. 13:32–37)

    • Jeshua, korosta Sinun kansallesi, että aina on tärkeää rukoilla, eikä antaa periksi. (Luuk. 18:1)

    • Jumala, Sinä varoitat tämän Sapatin Toora -osuudessa, että lähetät kansasi keskuuteen vääriä profeettoja koettelemaan heitä. (6. Moos. 13:1–5). Herätä kirkko ymmärtämään, että tällainen koetus voi tulla Sinulta ja että Sinä toimit edelleen samalla tavoin seurakuntasi keskuudessa. (Matt. 7:15; 24:24; Apt. 20:28–30; 2 Piet. 2:1)

  8. Vesi:

    Israelin pohjoisosissa oli kuluneella viikolla rankkasadekuuro. Se kesti vain lyhyen hetken, mutta aiheutti joillakin kaduilla ja teillä pienimuotoisia tulvia.

    • Valmista kuiva maa ottamaan vastaan pian alkavat sateet. (Job 5:9–10; 12:15)

    • Avaa taivas Israelin yläpuolelta. Anna Sinun kansasi siunata ja ylistää Sinua sateista. (Ps. 68:9)

  9. IFI:

    Samojen aihealueiden puolesta rukoileminen viikosta toiseen – ja usein vielä ilman välittömiä rukousvastauksia – on monesti hyvin stressaavaa ja lannistavaa. Teidän osoittamanne kaikenlainen tuki on meille Jumalan lahja. Me kiitämme ja siunaamme teitä siitä.

Shabbat shalom ja siunausta Israelista

IFI-tiimi

Jes. 66:10–13