Shalom, ystävät

Kuten aikaisemmissa uutiskirjeissäni olen maininnut, jos haluatte pysyä ajan tasalla Israelia koskevista uutisista ja siitä, miten Intercessors for Israel -järjestö rukoilee niiden johdosta, tilatkaa perjantain rukousaiheemme osoitteesta: https://www.ifi.org.il/fi.

Viime aikoina johtaessani IFI:n rukouskokouksia olen tuntenut voimakasta painetta rukoilla sen puolesta, että kirkko ymmärtäisi kutsumuksensa tehdä yhteistyötä suhteessa siihen, mitä Jumala tekee valitussa kansassaan Israelissa ja sen välityksellä, varsinkin kun Hänen tavoitteenaan on Hänen pyhän nimensä ylistäminen. (Hes. 36:21–23; vrt. 20:9, 14, 22) Rukoilen tämän puolesta, koska luen Hänen Sanastaan, että vaikka Jumala voikin tehdä mitä haluaa, Hän yleensä odottaa, että joku Hänen lapsistaan ensin pyytää Häntä, ennen kuin Hän tekee sen. Loppujen lopuksi, ellei tämä olisi uskoville elintärkeää, miksi muuten Jeshua sanoisi meille, että kun rukoilemme, meidän tulisi pyytää Hänen valtakuntansa tulemista ja Hänen tahtonsa tapahtumista maan päällä, niin kuin se tapahtuu ikuisuudessa. (Matt. 6:9–10)

Miksi koko Raamatussa mainitaan Jumalan etsivän vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka palvovat Häntä – mikä tarkoittaa myös Hänen palvelemistaan – hengessä ja totuudessa (Joh. 4:23–24) sekä niitä, jotka ovat esirukoilijoita. (Jes. 59:16; Hes. 22:30–31; vrt. 13:4–5) Itse asiassa esirukoilijat ovat niin keskeisessä asemassa Hänen valtakuntansa tarkoituksien ilmenemiseksi maailmassa, että vaikka Hän on jo julistanut, mikä Hänen tahtonsa on Jerusalemin suhteen ja sen, että Hän toteuttaa sen (Jes. 62:1–2), Hän asettaa silti Jerusalemin muureille vartijoita, joiden Hän käskee nimenomaan pyytämään Häntä tekemään sen, minkä Hän on jo sanonut tekevänsä! (Jes. 62:6–7)

”Ajat, ajat ne muuttuu” [Bob Dylan]

Mainittujen tosiasioiden perusteella tunnen Jumalan johdatukseksi lisätä tähän uutiskirjeeseen aikaisempaa enemmän Raamatun opetusta. Se kohdentuu erityisesti aiheisiin, jotka koskevat Jumalan luonnetta, sellaisena kuin se ilmenee Hänen Sanassaan. Lisäksi käsittelen rukousta ja Israelin keskeistä asemaa sekä sitä, miten Messiaan ruumiin – seurakunnan – on tarkoitus olla mukana molemmissa – erityisesti tänään, kun lähestymme Israelin Kuningas-Messiaan, Lunastajamme ja Herramme Jeshuan, kunniakasta paluuta.

Minä uskon, auta minun epäuskoani!

Kirjoitin seuraavan johdannon Intercessors for Israel -järjestön perjantain rukousaiheisiin 17. huhtikuuta 2026: ”Joudun sietämään Yhdysvaltain presidentti Trumpin riippuvuutta tulitauoista ja katsomaan, miten hän on estänyt Israelia saavuttamasta täydellistä voittoa Hamasista, Iranista ja Hizbollahista jo kahdesti 7. lokakuuta 2023 lähtien. Se saa minut turhautumaan, suuttumaan ja pohtimaan, miksi Jumala sallii tämän.”

Juuri tuon viimeisen kysymyksen kanssa minä ja monet muut uskovat kamppailemme. Meillä on vankka ja horjumaton usko Jumalan täydelliseen suvereenisuuteen. Saatana on tietysti aktiivinen ja vaarallinen ja vihaa Jumalan kansaa – sekä Israelia että todellista seurakuntaa – mutta missään Jumalan sanassa paholaista ei pidetä muuna kuin luotuna olentona, jota kuvataan ”vastustajaksi”, mikä on ”saatanan” kirjaimellinen merkitys hepreaksi. Jotta voisin rohkaista itseäni ja todennäköisesti monia teistä, esitän seuraavat jakeet:

• HERRA on kuningas, Hän on pukeutunut loistoon…Ps. 93:1 a; ks. myös 96:10 a; 97:1; 99:1

• HERRA on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkea.Ps. 103:19

• Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa… julistaa pelastusta, ja sanoo Siionille: ’Sinun Jumalasi on kuningas!’Jes. 52:7

• Oi Herra HERRA, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi! Sinulle ei mikään ole mahdotonta.Jer. 32:17; vrt. jae 27

• Jeesus puhui opetuslapsilleen juuri ennen lopullista nousuaan taivaaseen: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18; vrt. Dan. 7:13–14)

• Pietari, jota Henki johdatti puhumaan pakanoille, sanoo: Hän lähetti sanan Israelin lapsille julistaen evankeliumia rauhasta, joka tulee Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen, joka on kaikkien Herra. (Ap.t. 10:36)

Herra Jeshua, minun Herrani ja Jumalani, uskon, että olet täysin suvereeni. ”Auta minua voittamaan epäuskoni”. (Mark. 9:24 b)

Jos Jumala on täysin suvereeni, onko meillä silloin vapaata tahtoa?

Juuri kirjoittamani osio pakottaa meidät kohtaamaan kysymyksen suvereenisuudesta ja vapaasta tahdosta. Tästä aiheesta on kirjoitettu teologisia teoksia, ja usein eri suuntaiset väitteet ovat jakaneet kirkon. Edellä olevista jakeista – ja voisin mainita vielä monia muita – käy selvästi ilmi, että Jumala on täysin suvereeni. Toisaalta on myös jakeita, joiden mukaan ihmisellä on vapaa tahto, kyky valita:

• Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä [Israelia] vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi saisitte elää.5. Moos. 30:19

• Mutta jos pidätte pahana palvella HERRAA, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella: niitä jumaliako, joita teidän isänne palvelivat virran tuolla puolella, vai amorilaisten jumalia, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme HERRAA.Joos. 24:15

• Mene ja puhu Daavidille: ’Näin sanoo HERRA: Minä asetan eteesi kolme vaihtoehtoa. Valitse niistä yksi, niin minä teen sinulle sen mukaan.’2. Sam. 24:12

• Koska he vihasivat tietoa, he eivät valinneet HERRAN pelkoa.Sananl. 1:29

• Kermaa ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.Jes. 7:15

• Isäni, jos mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkin ei niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä!Matt. 26:39; vrt. 26:42; Luuk. 22:42

• Älkää eksykö! Jumala ei salli pilkata itseään. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.Gal. 6:7

• Jos minun on elettävä lihassa, se tuottaa hedelmää työlleni. En tiedä, kumman valitsisin.Fil. 1:22

Keskeinen kysymys kuuluu, miten tulkitsemme Raamattua. Se on 66 kirjaa käsittävä kokoelma, jonka kirjoittajat ovat olleet juutalaisia. Heidän ajattelutapansa on heprealainen, missä Jumala ja Hänen sanansa ovat kaiken keskiössä. [Muuten: uskon, että Luukas on ollut joko juutalainen tai juutalaisuuteen kääntynyt; onhan hän loppujen lopuksi koulutukseltaan lääkäri!] Monet ei-juutalaiset teologit, tutkijat ja uskovat ovat kuitenkin taipuvaisia tarkastelemaan asioita humanistisesta näkökulmasta, joten he asettavat ihmiset ja heidän loogisen tapansa nähdä olemassaolo kaiken keskipisteenä. Sen seurauksena heidän teologisten johtopäätöksiensä tulee olla ihmisen kannalta loogisesti järkeviä! 5. Mooseksen kirjan 29:29 mukaan kuitenkin on olemassa selvästi salattuja asioita, jotka vain Jumala tietää, ja niitä asioita, jotka Hän paljastaa meille. Ne on tarkoitettu meille oppaaksi Hänen sanansa mukaiseen elämään.

Heprealaisen ajattelutavan mukaan Jumala paljastaa perimmäisen totuuden, koska Hän on kaiken olemassaolon Luoja ja on itse olemassa ajan ulkopuolella, ikuisuudessa. Riippumatta siitä, ymmärrämmekö, mitä Sana paljastaa tai näemmekö sen takana olevan logiikan, emme saa antaa sen johtaa meitä epäilemään, etteikö Jumala ja se, mitä Hän on paljastanut Sanassaan, olisi totta. (Sananl. 3:5) Jos Jumala sanoo, että jokin on totta – se on totta – sillä Hän sekä puhuu totuutta että on Totuus! (2. Moos. 34:6 b; 4. Moos. 23:19; Ps. 25:5; 43:3; 86:11; 119:130; Jer. 4:2; Joh. 14:16; 17:17; Ilm. 3:7; 19:11)

Miten tämä auttaa meitä vastaamaan tämän osion alussa esitettyyn kysymykseen? Itse asiassa esitetty kysymys on humanistisen näkökulman mukainen ja vaatii meidän ajattelutapamme kannalta loogista vastausta. Jos kuitenkin tarkastelemme kysymystä raamatullisesta näkökulmasta, voimme muotoilla lauseen uudelleen, jolloin se paljastaa, mitä Jumalan sana todella sanoo: Jumala on suvereeni ja ihmisellä on vapaa tahto! Siksi yritän elää elämääni luottamalla Hänen täydelliseen suvereenisuuteensa – minua, perhettäni, kansaani Israelia ja muuta maailmaa kohtaan. Kuitenkin hyväksyn myös sen, että minun on tehtävä vapaata tahtoa käyttäviä päätöksiä, jolloin minä itse olen vastuussa siitä, mitä päätän. Siksi on välttämätöntä, että tunnemme koko Jumalan sanan ja etsimme jatkuvasti Häntä saadaksemme elämäämme päivittäistä ohjausta. (Ps. 23:3 b; 27:8; 105:3–4; 119:45; Sananl. 28:5; Hepr. 11:6)

Vielä yksi tähän aiheeseen liittyvä huomautus: Jumalan suvereenisuus ja ihmisen vapaa tahto eivät ole tasavertaisia. Hän voi – ja usein myös toimii niin – ohittaa, ohjata uudelleen tai puuttua ihmisen päätöksiin, varsinkin kun kyseessä ovat merkittävät asiat. Hän kovetti faraon sydämen; Hän valitsi Mooseksen, vaikka Mooses ei halunnut tulla valituksi; Hän pani Sanansa Bileamin suuhun ja sai rahanahneen profeetan siunaamaan Israelia; Hän asetti Esterin Persian kuninkaan vuoteeseen ja aiheutti kuninkaalle unettomuutta pelastaakseen kansansa tuholta; Hän valitsi Daavidin; Hän valitsi Jeremian, kun tämä oli nuori mies, joka Mooseksen tavoin ei halunnut tulla valituksi; Hän sokaisi Jeesuksen aikakauden juutalaisten johtajien mielet, jotta lukuisat pakanat voisivat päästä sisälle Israelin kuninkaan valtakuntaan; Hän ilmestyi suvereenisti Saulin tielle ja käänsi miehen ylösalaisin. Tänään Hän käyttää Jerusalemia kompastuskivenä käsitellessään ylimielisiä, Jumalaa vastustavia kansoja. Lisäksi Hänen Sanastaan löytyy monia muita esimerkkejä.

Jumalan suvereenisuus on suurempi kuin ihmisen vapaa tahto. Hän käyttää sitä paljon useammin kuin ymmärrämmekään – sekä henkilökohtaisessa elämässämme että maailmanpolitiikassa. (Ps. 33:10–11; Sananl. 16:1, 9; 19:21; 20:24; 21:1; Jes. 46:10; Jer. 10:23; jne.)

Raamatun-vastainen ajattelu Messias Jeshuasta on äärimmäisen vaarallista

Uskovien näkökulmasta suuri vaara on siinä, miten he nykyään näkevät Vapahtajansa. Juutalaiset eivät ole ainoita, jotka käänsivät selkänsä Messiaalleen yksinkertaisesti sitä syystä, että Jeshua ei vastannut heidän teologisia odotuksiaan. Nykypäivän uskovat voivat huomata tekevänsä samoin. Näin voi käydä, varsinkin, jos he hylkäävät totuuden siitä, että ylennetty Ihmisen Poika, Jeshua, on edelleen juutalainen!

Haluan tuoda tämän esiin henkilökohtaisella tasolla, jotta voin ilmaista teille asian koko vakavuuden. Mikäli palvontanne kohde ei ole enää Israelin Kuningas (Ps. 20:9; 24:7–10; Jes. 6:5; 44:6; Sak. 14:9; Matt. 2:2; 21:5; Joh. 1:49; 12:13–15; 19:19; Ilm. 19:16), joka taivaassa, Isän valtaistuimen edessä, on julistettu Juudan Leijonaksi (Ilm. 5:5) ja joka Raamatun viimeisessä luvussa sanoo olevansa – ei olleensa – Daavidin juuri ja jälkeläinen (22:16), ollaan liukkaalla saatanallisella polulla. Kumarretaan toista Jeesusta ja uskotaan toiseen evankeliumiin, jolla ei ole enää mitään yhteyttä Jumalan antamiin lupauksiin Abrahamille (1. Moos. 12:3; 22:18; vrt. Gal. 3:8), Iisakille (1. Moos. 26:4) ja Jaakobille (1. Moos. 28:12–14). Vaara on vakava: on vastaanotettu toinen henki, joka ei ole Pyhä Henki. (2. Kor. 11:3–4)

Oletan, että suurin osa lukijoista ei kuulu tähän ryhmään. Rukoillaan tässä asiassa harhaanjohdettujen uskovien puolesta ja pyydetään Herraa itseään avaamaan heidän mielensä ja kääntämään sen pois tästä demonisesta harhaopista, jotta he tunnustaisivat virheensä, katuisivat ja uskoisivat siihen, mitä sekä Tanak että Uusi testamentti todistavat ainoasta Vapahtajasta ja Pelastajasta, meidän Herrastamme ja Kuninkaastamme, Jeshuasta. Lihallisesti hän oli Marian poika ja iankaikkisen luontonsa mukaan Jumalan Poika.

Vielä yksi ajatus: jos uskovat eivät tänään uskalla kumartaa ja palvoa juutalaista kuningasta, mitä he sitten tekevät ikuisuudessa?

Pettääkö Jumala ihmisiä nykyään?

Paavali kuvaa 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:11:ssä hyvin pelottavaa lopunajan skenaariota puhuessaan Antikristuksen ilmestymisestä. Hän selittää, että Jumala itse pettää ne, jotka kieltäytyvät ottamasta vastaan totuuden lahjaa. Tämä on hyvin huolestuttavaa, sillä kuten Derek Princellä oli tapana varoittaa, pettäminen tarkoittaa, että petetty ei edes tiedä olevansa petetty!

Vaikka 2. Tessalonikalaiskirjeen ensisijainen sovellus koskee todennäköisimmin niitä, jotka ovat saaneet hengessään todistuksen Messias Jeshuasta ja Hänen kauttaan tarjotusta pelastuksesta, mutta kieltäytyvät, näen tässä periaatteen, joka on voimassa myös nykyään. Jumalan totuus on ruumiillistunut Messiaassa ja julistettu avoimesti Hänen Sanassaan – mutta se tarkoittaa koko Hänen sanaansa. Silloin kun Jeesus rukoili, että Jumala pyhittäisi meidät totuudessaan, Hän lisäsi, että Hänen sanansa on totuus (Joh. 17:17). Uutta testamenttia ei vielä tuolloin ollut olemassa.

Ilman raamatullista uskoa Israelia koskevaan totuuteen, joka paljastetaan Tanakissa – ainoassa Jumalan sanassa, jota Jeesus ja varhaiset uskovat rakastivat, lukivat ja johon he luottivat – monet kirkon sisällä ovat nykyään Israelia ja jopa juutalaisia vastaan. Lisäksi monet niistä, jotka eivät ole pelastuneet, uskovat kaikkein ilkeimpiä valheita Jumalan kansasta ja Hänen kansakunnastaan. Onko tämä Jumalan työtä?

Douglas Murray puhuu

Cambridgen yliopistossa järjestettiin 13 vuotta sitten keskustelutilaisuus, johon osallistui ”kolme brittiläisen eliitin edustajaa: toimittaja, akateemikko ja diplomaatti”. He kaikki totesivat, että ”Iranin ydinohjelma ei ollut uhka Yhdistyneelle kuningaskunnalle, vaan pikemminkin sen edun mukaista”, sillä valta, jonka se antaisi ajatollahien hallinnolle, ”hillitsisi Israelin” ja ”palauttaisi tasapainon Lähi-itään”.

Tuolloin nuori toimittaja Douglas Murray väitti, että heidän sanansa ”paljastivat paitsi tietämättömyyden Lähi-idän asioista ja islamilaisesta tasavallasta” myös ”Ison-Britannian ja koko Euroopan moraalisen ja geopoliittisen heikkouden”. Hän ennusti, että kun ”Israel joutuu toimimaan yksin Iranin uhkaa vastaan – ja niin se tulee tekemäänkin… Euroopan johtajat tuomitsevat sen varmasti julkisesti, mutta sydämessään kiittävät Jumalaa siitä, että Israel teki sen, mitä he itse eivät uskaltaneet tehdä”. Viime vuonna, Israelin ”Rising Lion” -operaation aikana ajatollahien hallintoa vastaan, Saksan liittokansleri Merz toisti Murrayn sanat sanoen: ”Israel tekee likaisen työn meidän kaikkien puolesta.”

Nykyään Murray on ”lännessä käytävissä kulttuurisodissa Euroopan konservatiivisen leirin merkittävä ääni, ja Hamasin joukkomurhan 7. lokakuuta 2023:n jälkeen myös yksi Israelin oikeuden päättäväisimmistä puolustajista taistelussa sen tuhoamiseen pyrkiviä voimia vastaan.” Murray ei ole kristitty, vaan itse asiassa avoimesti homo, ja silti hän saa monet uskovat häpeään avoimella ja aggressiivisella kannallaan Israelia ja juutalaista kansaa kohtaan.

Israel on tunnustanut hänen asemansa juutalaisvaltion tukijana, ja häntä on kiitetty julkisuudessa sekä paikallisesti että kansainvälisesti ja juhlittu Israelin ystävänä. Murray omisti konservatiivisen Manhattan-instituutin New Yorkissa hänelle myöntämän Alexander Hamilton -palkinnon ”Israelin kansalle, joka valitsi elämän kuolemankulttien edessä; ihmisille, jotka kauhun edessä pysyivät ryhdikkäinä ja valitsivat elämän”.

Israel Hajom haastatteli häntä vuoden 2025 lopulla hänen uuden kirjansa *Democracies & Death Cults, Israel & the Future of Civilization* julkistamisen yhteydessä. Kirja on tulos monista ”pitkistä vierailuista, joita Murray on tehnyt Israeliin kahden viime vuoden aikana, sekä hänen keskusteluistaan rintamalla olevien reserviläisten, panttivankien perheiden ja israelilaisten korkeiden virkamiesten kanssa”, mukaan lukien pääministeri Bibi Netanjahun. Kirja pyrkii paljastamaan Israelin yhteiskunnan todellisen luonteen ”veltolle ja materialistiselle” länsimaailmalle, Murrayn sanoin ”maailmalle, joka ei ymmärrä islamismiin sisältyvää kuolemanviettiä” ja joka on jopa omaksunut osia tästä vietistä. Murrayn mukaan ”Jerusalem ratkaisee länsimaisen kulttuurin kohtalon”.

Kysyttäessä Israelin suvereniteetista Juudeassa ja Samariassa – Länsirannalla – kuten se ilmaistaan poliittisesti korrektilla tavalla – Murray ymmärtää, miksi monet israelilaiset haluavat tämän toteutuvan. ”En tunne maailmassa toista konfliktia, jossa toinen osapuoli olisi yrittänyt yhä uudelleen tuhota naapurinsa, hävinnyt ja sitten odottanut kaiken palaavan sotaa edeltävään tilaan. Kuitenkin läpi historian on aina ollut itsestään selvää – että jos aloitat sodan ja kärsit tappion, menetät alueen.” Näin kävi esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Itävalta-Unkarin imperiumi hajotettiin.

Vuonna 2006 Murry julkaisi teoksen Neo-conservatism, Why We Need It, jolla hän ilmoitti astuvansa mukaan nykyaikaisia poliittisia suuntauksia koskevaan myrskyyn. Hän puolusti uuskonservatismia ja ”vaati moraalisen ja päättäväisen ulkopolitiikan tarvetta” New Yorkin 9/11-iskujen jälkeen. Tuo kirja vakiinnutti hänen asemansa ”yhtenä Britannian poliittisen keskustelun merkittävimmistä nuorista äänistä”. Yksi hänen tuon ajan verkkoesseistään oli *Islamophilia*, jossa hän kritisoi länsimaista kulttuuria sen antautumisesta radikaalille islamille – kaikki tämä ”suvaitsevaisuuden” nimissä.

Murrayn vuonna 2017 ilmestynyt kirja *The Strange Death of Europe* on oivaltava katsaus siihen, miten Eurooppa oli ”menettämässä uskon itseensä, pyyhkimässä identiteettinsä pois sitä kohti vyöryvien maahanmuuttovirtojen alla ja antautumassa itsesyytöksiin kolonialismin synneistä”. Vuonna 2021 hän meni vielä pidemmälle kirjassaan *The Madness of Crowds*, jossa hän tarkastelee länsimaisen kulttuurikriisin lisäilmentyminä identiteettipolitiikkaa, feminismiä ja LGBT-liikettä. Lopulta teos The War on the West ”täydentää eräänlaisen ideologisen trilogian”, jossa hän tarkastelee, miten länsimaiset tiedotusvälineet, akateeminen maailma ja poliittiset järjestelmät ”ovat aloittaneet taistelun oman kulttuurinsa perustuksia vastaan, sen historiaa, sankareita ja arvoja vastaan, jotka antoivat länsimaille niiden vapauden ja voiman. Tämä kirja vakiinnutti Murrayn aseman yhtenä uuden konservatiivisen virtauksen johtavista ajattelijoista ja vaikutusvaltaisena hahmona globaalissa keskustelussa”.

Murray valittaa, etteivät eurooppalaiset muista historiaansa, ja huomauttaa, että ennen kansallisvaltioiden syntyä ”Euroopassa käytiin pitkään uskonsotia. Olen jo vuosia väittänyt, että olemme todistamassa uskonsotien aikakauden paluuta, mutta tällä kertaa ei katolisten ja protestanttien välillä, vaan islamin ja modernin eurooppalaisen identiteetin välillä.” Radikaalin islamismin kasvuun Euroopassa liittyy rinnakkain radikaalin vasemmistolaisen ääriliikkeen kasvu.

Sama tapahtuu myös Amerikassa. ”Radikaali vasemmisto päätti, että palestiinalaiset ovat sen uusi lempiprojekti. Ennen 7. lokakuuta se oli vihreä agenda tai ’ei-binäärinen trans-musta nainen’. Joka kerta heillä on uusi jumala, jonka on tarkoitus täyttää heidän elämänsä merkityksellä. Nyt se on Israel, ei aidon myötätunnon vuoksi palestiinalaisia kohtaan eikä kahden valtion ratkaisun tukemiseksi, vaan halusta pyyhkiä pois maailman ainoa juutalaisvaltio. He uskovat vilpittömästi, että jos Israel katoaa, maailma muuttuu jälleen paratiisiksi. Tämä on länsimaiden kannalta erittäin tuhoisa ajatus …"

Siirtyessään puhumaan Israelin huonosta julkisuuskuvasta suurimmassa osassa maailmaa Murray katsoo, että ellei Israel ”olisi reagoinut voimakkaasti Hamasiin, useammat länsimaiset ihmiset olisivat voineet samaistua siihen”. Hän lisää: ”Haastan edelleen avoimesti kaikki Israelia kritisoivat – mitä tarkalleen ottaen olisit tehnyt, jos olisit ollut sen asemassa 7.10? Miten olisit taistellut Hamasia vastaan ja vapauttanut panttivangit toisin kuin Israel teki?” Hän ei ole saanut ”johdonmukaista vastausta”.

Kanadalaisen psykologin Jordan Petersonin äskettäisessä podcastissa Murray selitti nykyisen kulttuuritaistelun ytimen. ”Islamistit ymmärtävät, että jos he haluavat tuhota lännen, heidän on aloitettava Jerusalemista.” Hän siteerasi Jesajan kirjan jaetta, joka on kaiverrettu YK:n sisäänkäynnin seinään. …kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. (Jes. 2:4 b) Sitten hän siteeraa edeltävää jaetta (Jes. 2:3): Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin... sillä Siionista lähtee laki ja Jerusalemista Herran sana. Murray sanoi Petersonille: ”Et voi hyväksyä rauhan sanomaa, ellei sitä edeltävä sanoma tule Jerusalemista”, mikä on varsinainen raamatunopetus, jota ei odottaisi kuulevansa ei-uskonnolliselta mieheltä.

Peterson kysyi, mitä hän tarkoittaa sanoessaan, että ”Jerusalem on länsimaisen kulttuuritaistelun ytimessä”. Murray vastaa: ”Jokainen länsimaista historiaa tunteva tietää, että Jerusalem on länsimaisen kulttuurin peruspylväs. Lähes jokainen länsimainen opiskelija on oppinut ristiretkistä… Nämä sotaretket, vaikka ne olivatkin toisinaan julmia ja epäoikeudenmukaisia, johtuivat osittain halusta estää muslimikolonialisteja ottamasta Jerusalemia hallintaansa. Islamilla ei ollut historiallista oikeutta tähän kaupunkiin, mutta islam…osaa kirjoittaa historian uusiksi ja vaatia omistusoikeutta kaikkeen, jopa tapahtumiin, jotka edelsivät sitä satoja vuosia…” He jopa väittävät röyhkeästi, että Abraham, Jeesus ja monet muut raamatulliset hahmot olivat muslimeja. Silti tämä islamilaisen kulttuurin historian uudelleenkirjoittaminen ”on onnistunut varsin hyvin monien nykypäivän tietämättömän lännen ihmisten keskuudessa”.

”Joten kyllä, länsi on taistellut Jerusalemin hallinnasta yhä uudelleen, ja tähän on syvällinen syy. Länsi lepää kolmen pilarin varassa – joita ovat Jerusalem, Rooma ja Ateena. Islamistit, yhdessä muiden lännen tuhoa tavoittelevien voimien kanssa, ymmärtävät, että helpoin kaadettava pilari on Jerusalem. Otetaan esimerkiksi toistuva väite, että israelilaiset ’yrittävät tuhota al-Aqsan ja rakentaa kolmannen temppelin’. Tämä on täysin perusteeton herjaus, ja silti sitä kuulee yhä uudelleen muslimimaailmassa sekä tietyissä amerikkalaisen oikeiston piireissä. Kaikki tämä osoittaa, miten suuri merkitys Jerusalemilla on.”

”…Taistelu Jerusalemista ja siitä juontuvasta perinteestä on länsimaisen identiteetin ytimessä. Tämä on minulle itsestään selvää, mutta mikä tärkeintä, myös lännen viholliset ymmärtävät sen. He eivät panostaisi niin paljon Jerusalemiin kohdistuvaan painostukseen, elleivät ymmärtäisi, miten keskeinen se on länsimaisessa perinteessä.”

Kun Murray oli verrannut Raamatun painotusta ”elämän valitsemisesta” siihen, miten islam ylistää kuolemaa, häneltä kysyttiin, uskooko hän, että ”maailmassa on metafyysistä pahuutta”.

Hän vastaa: ”Tämä on kysymys, jota olen pohtinut paljon. Jokainen, joka näki Hamasin teot 7.10., katsoi videot, puhui selviytyneiden kanssa tai oli hyökkäyspaikoilla, tietää, ettei tässä ole kyse väärinkäsityksestä tai yhteiskunnallisesta ahdingosta. Tämä on puhdasta pahuutta. Kuolemanvietti on todellinen, se on olemassa maailmassa. Ja minä, joka yleensä suhtaudun skeptisesti uskonasioihin, huomaan muuttuneeni tämän jälkeen. Olen nähnyt elämässäni monia kauheuksia, mutta tällä kertaa minua järkytti pahuuden hurmio, ilo ihmishenkien riistämisestä. Minulle oli selvää, että tämä on ulottuvuus, joka ylittää politiikan ja geopolitiikan. Tämä on pimeä energia, joka pyrkii nielaisemaan valon.”

Hän kuitenkin mainitsee myös sen, mitä hänen uskonnolliset ystävänsä olivat hänelle sanoneet: ”Jos käsittelet pahaa, sinun on kysyttävä myös sen vastakohdasta – mikä on hyvää.”

Tavatessaan 7.10. nuoren israelilaisen vanhempia, joiden poika kuoli puolustaessaan muita nuoria ja pelastaessaan monia, hän sanoi heille: ”Poikanne kuoli tehdessään jaloimman teon, jonka ihminen voi tehdä; hän antoi henkensä antaakseen elämää.” (”Douglas Murray has spent 20 years warning Europe about Islam – now he says Israel is the answer”, Israel Hayom interview, 12.11.2025.)

Toivottavasti Murray ymmärtää, että se, mitä hän juuri sanoi hengen uhraamisesta elämän antamiseksi, on täsmälleen sitä, mitä Messias Jeshua teki hänen ja kaikkien uskovien puolesta!

Missä rauha on laitonta, rauha on mahdoton

Israelin arabimuslimi, toimittaja Khaled Abu Toameh kirjoitti huhtikuussa, että Yhdysvaltain presidentti Trump sanoi kuultuaan Lähi-idän laeista, jotka kieltävät yhteydenpidon Israeliin: ”Se on hullua.” Hän on täysin oikeassa, ja ”ne ovat myös myrkyllisiä”.

Abu Toameh jatkaa: ”Niin kauan kuin arabeille ja muslimeille opetetaan lain, uskonnon ja sosiaalisen paineen kautta, että yhteydet israelilaisten kanssa ovat kiellettyjä, rauhan ja rinnakkaiselon näkymät pysyvät saavuttamattomina.” Kaikki nämä normalisointia vastustavat lait ja kampanjat eivät tee muuta kuin ”vahvistavat ääriliikkeiden ja terroristien asemaa”, joiden tavoitteena on Israelin tuhoaminen.

Libanonissa on ollut vuodesta 1955 lähtien voimassa normalisointia vastustava laki, joka kieltää ”käytännössä kaiken yhteydenpidon Israelin kanssa”, koska sitä pidetään ”vihollisvaltiona”. Laki kieltää ”kaikkia luonnollisia tai oikeushenkilöitä harjoittamasta suoraan tai epäsuorasti minkäänlaista kaupallista, rahoituksellista tai muuta liiketoimintaa” Israelin kanssa yhteydessä olevien henkilöiden tai ryhmien kanssa. ”Rikkomuksista voi seurata 3–10 vuoden vankeusrangaistus pakkotyötä sekä sakkoja, ammatinharjoittamiskieltoja ja omaisuuden takavarikointia.”

Vaikka tämä saattaa kuulostaa Washingtonin näkökulmasta ”hullulta”, monissa arabi- ja islamilaisissa maissa se on normi. ”Libanon ei ole poikkeus vaan sääntö. Lainsäädäntö, jolla estetään maita solmimasta normaaleja suhteita Israeliin, on ollut voimassa alueella jo vuosikymmeniä.” Jotkut maat ovat säätäneet elinkautisen vankeusrangaistuksen, jopa kuolemanrangaistuksen, pelkästä yhteydenpidosta israelilaisten kanssa.

Toukokuussa 2022 Irakin parlamentti hyväksyi lain ”Sionistisen yhteisön kanssa solmittavien suhteiden normalisoinnin ja vakiinnuttamisen kriminalisoinnista”. Se kieltää kaikki ”diplomaattiset, poliittiset, taloudelliset tai kulttuurin liittyvät siteet Israeliin”.

Kuwait on säätänyt ”vastaavia lakeja, joita tukevat parlamentin säätämät säädökset ja islamilaiset uskonnolliset päätökset”. Niissä kaikkia yrityksiä normalisoida suhteita Israeliin pidetään ”maanpetoksena”.

Jopa Egypti, joka yli 40 vuotta sitten ”allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa”, on säätänyt lain, joka sallii Egyptin kansalaisuuden mitätöimisen, jos henkilö katsotaan ”sionistiksi”. Egyptin hallitus on käyttänyt tätä vuonna 1975 annettua lakia ”peruuttaakseen niiden egyptiläisten kansalaisuuden, jotka menevät naimisiin israelilaisten kanssa”.

Näitä lakeja tukevat usein täysin ”vaikutusvaltaiset uskonnolliset instituutiot, kuten Kairossa sijaitseva Al-Azhar Al-Sharif” – maailman johtava sunni-islamilainen instituutio – ”on antanut päätöksiä, joissa kielletään kaikki muodot kansalaisjärjestöjen välisestä yhteydenpidosta israelilaisten kanssa ja määritellään suhteiden normalisointi uskonnollisesti kielletyksi”.

Näiden lakien ja uskonnollisten päätösten tavoitteena on selvästi ”estää, rangaista ja leimata kaikenlaista rinnakkaiseloa Israelin kanssa. Kriminalisoimalla ihmisten välisen vuorovaikutuksen arabien ja muslimien johtajat ja instituutiot lähettävät väestölleen voimakkaan viestin: rauha Israelin kanssa ei ole pelkästään ei-toivottavaa; se on rikos. Tätä viestiä vahvistetaan mediakampanjoilla, ammatillisilla mustilla listoilla. Lisäksi julkiset ’maanpetos’-syytökset vahvistavat tätä viestiä niitä kohtaan, jotka uskaltavat olla tekemisissä israelilaisten kanssa.”

Abu Toameh tiivistää tilanteen ytimekkäästi: ”Siellä missä rauha on laitonta, rauha on mahdotonta.”

(”Trump is right: Laws across the ME to prevent normalization with Israel are Crazy and poisonous”, K. Abu Toameh, Gatestone Institute, 27. 4. 2026.)

MIGA: Iranin hallinnon palauttaminen entiseen loistoonsa

Abu Toameh kertoo monien Lähi-idän arabimaiden reaktiosta Trumpin – kiitos Jumalalle – nyt epäonnistuneeseen, keväällä allekirjoitettuun yhteisymmärryspöytäkirjaan (MOU) Iranin kanssa.

Hän kirjoittaa: ”Vallitseva näkemys” suurimmassa osassa länsimaisia tiedotusvälineitä on se, että vastustus Trumpin ja Iranin välistä yhteisymmärryspöytäkirjaa kohtaan tulee pääasiassa Israelin pääministeriltä Netanjahulta ja hänen kannattajiltaan. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Monet arabit, ”mukaan lukien merkittävät Persianlahden alueen analyytikot, tutkijat, entiset virkamiehet ja libanonilaiset kommentaattorit, ovat julkisesti ilmaisseet huolensa” tästä yhteisymmärryspöytäkirjasta. ”Heidän vastalauseensa ovat silmiinpistävän samankaltaisia kuin Israelissa esitetyt: sopimus vahvistaa Irania, heikentää Yhdysvaltojen uskottavuutta, jättää huomioon ottamatta Teheranin alueelliset edustajat ja lisäksi jättää Yhdysvaltojen liittolaiset haavoittuvaan asemaan.”

Näitä huolenaiheita ovat avoimesti ilmaisseet ihmiset Persianlahden maissa ja Libanonissa, ”joissa ihmisillä on omakohtaista kokemusta Iranin epävakautta aiheuttavista toimista”. Esimerkiksi poliittinen analyytikko A. Taha Arabiemiirikunnista ”kritisoi sopimusta” kirjoittamalla 17. kesäkuuta viestipalvelu X:ssä: ”Maapallon 8,3 miljardista ihmisestä vain kaksi näyttää luottavan Iraniin: Trump ja JD Vance.” 20. kesäkuuta hän kirjoittaa: ”Trump ja JD Vance ovat Iranin islamilaisen hallinnon OnlyFans-faneja. Trump lupasi ’America First’ -politiikkaa, mutta toteutti MIGA:n: ’Make Iran’s Regime Great Again’. [Suomeksi: Tee Iranin hallinto jälleen suureksi]”

Muutama päivä aiemmin hän kritisoi Trumpin hallintoa siitä, että se hylkää Lähi-idän liittolaisensa, mukaan lukien Israelin, ja osoittaa huolensa suoraan Yhdysvaltain presidentille: ”Lähi-idässä lojaalisuus on valuuttaa. Jos hylkäät lähimmän ystäväsi kesken taistelun ja teet sopimuksia hänen selkänsä takana jättämällä hänet alttiiksi, älä odota kenenkään enää luottavan takuisiisi. Sanoitte maailmalle: ’Yhdysvallat ja Israel toteuttivat operaation Irania vastaan’, ja sitten kävelitte pois ja jätitte liittolaisenne yksin.”

”Lähi-idässä… henkilöä, joka hylkää liittolaisensa kesken taistelun ja solmii sopimuksia tämän selän takana, ei kutsuta apuun kriisitilanteessa. Sanotte, että kyse on Yhdysvaltojen eduista”, mutta me näemme sen ”ystävien jättämisenä myrskyn armoille… Opetus on yksinkertainen. Jos voitte tänään jättää lähimmän ystävänne [Israelin] haavoittuvaksi, miksi kenenkään pitäisi luottaa lupauksiinne huomenna?”

Abu Toameh toteaa, että ”Tahan varoitus heijastaa monien arabien keskuudessa yleistä pelkoa siitä, että sopimus ei hillitse Irania, vaan päinvastoin pelastaa sen.”

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien, Bahrainin ja Kuwaitin edustajat paheksuivat ”syrjäyttämistään” Yhdysvaltain ja Iranin välisissä neuvotteluissa ja valittivat oikeutetusti – kuten Israelkin – ”että heidät oli suurelta osin suljettu pois keskusteluista, jotka vaikuttavat suoraan heidän turvallisuuteensa”. Monet olivat erityisen ”huolissaan siitä, että sopimuksessa ei käsitellä Iranin ballististen ohjusten ja lennokkien ohjelmia”.

Useimpien Lähi-idän maiden todellinen huolenaihe on kuitenkin se, että aiesopimus jätti koskemattomaksi ”Iranin välittäjäverkoston, joka on ollut vastuussa” suuresta osasta alueen viimeaikaisesta epävakaudesta. Sopimus yritti ainakin puuttua Iranin ydinaseambitioihin, mutta se jätti Hizbollahin, Jemenin huthit ja Hamasin koskemattomiksi.

”Ehkä huolestuttavinta on se viesti, jonka sopimus” lähetti koko alueelle. Siten Iran ja sen välittäjät esittivät ”sopimuksen voitoksi”, mikä se heille tuolloin olikin. Vallitsi ”käsitys, että Iran pakotti Washingtonin myönnytyksiin”, ja se vain rohkaisi jihadistiryhmiä, sillä ne kokivat, että Iran ja sen välittäjät olivat voittaneet sekä Amerikan että Israelin.

Tuolloin ”Trumpin hallinnon ja Israelin hallituksen välillä” käyty julkinen kiista vahvisti tätä käsitystä ja lähetti ”viestin Amerikan vihollisille” siitä, että se ”etääntyi lähimmästä liittolaisestaan samalla kun se suostui vaatimuksiin, joita yksi sen päättäväisimmistä vihollisista esitti”.

Edellä mainitun vuoksi monet arabit ja israelilaiset ”pitävät mitä tahansa sopimusta, joka jättää Iranin hallinnon ja sen liittolaisten verkoston koskemattomaksi, vaarallisena illuusiona, ei diplomaattisena läpimurtona.” (”’MIGA: Making Iran’s regime great again’: Why many Arabs vehemently oppose Trump’s MOU,” K. Abu Toameh, Gatestone Institute, 22. 6. 2026.)

Euroopan kuolemanhuuto on sen juutalaisvihan aiheuttama

Robert Williams kirjoittaa, että toisen maailmansodan jälkeen monet Euroopan ”eliitit”, etenkin saksalaiset ja itävaltalaiset, ”tarvitsivat kipeästi denatsifikaatiota [suom. natsismin kitkemistä pois yhteiskunnasta]”. Nykyään monet Euroopan johtajat ja ”eliitit” tarvitsevat jälleen ”kipeästi deradikalisoitumista [suom. radikalisoitumisen purkamista]”, tällä kertaa ”Hamas-myönteisyydestä”.

Vaikka tämän asenteen usein väitetään olevan ”palestiinalaismyönteistä”, todellisuudessa sillä ”ei ole mitään tekemistä palestiinalaisten kanssa, sillä se liittyy täysin juutalaisvihaan”. Jos nämä johtajat ja kaduilla olevat mielenosoittajat olisivat aidosti palestiinalaismielisiä, ”he vaatisivat” Hamasilta ja muilta palestiinalaisjohtajilta ”sananvapautta, yhtäläistä tasa-arvoa lain edessä, nykyistä parempia koulutusmahdollisuuksia ja parempaa hallintoa” sekä sitä, että Hamasin murhaajat lopettaisivat ampumisen ”omaa kansaansa kohtaan estääkseen sitä ottamasta vastaan apua tai sijoittaisivat asevarastoja heidän keskuuteensa lisätäkseen omien kansalaistensa uhrilukuja”.

Monet Hamasin yhä elossa olevista ”korkeista johtajista” elävät varsin mukavasti Turkissa ja Qatarissa ja ovat monimiljardöörejä. Ennen kuin Israel pyyhkäisi heidät maan pinnalta, ”pelkästään Hamasin kolmen ylimmän johtajan yhteenlaskettu varallisuus oli 11 miljardia dollaria”.

Williams esittää, että ”kuten natsismin tapauksessa, myös Euroopan Hamas-myönteisen tai ’palestiinalaismyönteisen’ liikkeen perimmäisenä tavoitteena, etenkin sen jälkeen, kun Hamas Iranin ohjauksessa hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta 2023, on puhdistaa maailma juutalaisista ’kaikin tarvittavin keinoin’”. Näinhän Hamasille myönteiset joukot huutavat kaikkea muuta kuin rauhanomaisissa mielenosoituksissaan.

”Euroopan hallitsevien luokkien” ”Hamasia kannattavat” asenteet johtuvat ilmeisesti ”ylivoimaisesta, lähes hurjasta pakkomielteestä juutalaisia ja juutalaisvaltiota kohtaan – usein tavalla, joka on näiden maiden omien kansallisten etujen vastaista.” [Tämä johtuu siitä, että Jumalan lupaus kirota ne, jotka kiroavat Hänen kansaansa (4. Moos. 24:9 b), on edelleen voimassa tänä päivänäkin!]

Esimerkiksi Britanniassa, maassa, jota ”maahanmuuttajien väkivalta ja kaaos” repivät sisäisesti, tapahtui viime kesäkuussa ”sudanilaisen maahanmuuttajan kauhistuttava yritys mestata brittiläinen mies Belfastissa”. Mutta mikä oli parlamentin keskustelunaihe? Israel. ”Tämä on jo toinen Israelia koskeva keskustelu tällä viikolla”, lordi Austin totesi ylähuoneessa 10. kesäkuuta. ”Viime vuosina parlamentti on keskustellut Israelista enemmän kuin mistään muusta aiheesta – ei vain enemmän kuin mistään kansainvälisestä aiheesta, vaan enemmän kuin mistään kotimaisesta aiheesta, mukaan lukien talous, työttömyys, rikollisuus tai kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä (NHS). Suuri yleisö katsoo parlamenttia ja ajattelee, että tämä on täysin hullua.”

Irlannissa, joka ”kamppailee omien, itse aiheutettujen valtavien ongelmiensa kanssa maahanmuuttajien rikollisuuden suhteen”, presidentti Catherine Connolly oli innoissaan siitä, että hänen sisarensa oli mukana ”toukokuussa 2026 järjestettävässä Hamasin tukemassa Global Sumud -laivueessa”, ja lisäsi olevansa ”erittäin ylpeä” sisarestaan. "Laivueella on dokumentoituja yhteyksiä Hamasiin ja Muslimiveljeskuntaan. Erään eurooppalaisen maan istuva presidentti kerskuu ylpeänä omista henkilökohtaisista yhteyksistään islamilaiseen terroristijärjestöön, ja häntä ihaillaan sen vuoksi sen sijaan, että hänet erotettaisiin virastaan."

Samaan aikaan Ranska on aloittanut ”sotarikostutkinnan”, joka koskee Israelin ”kohtelua Global Sumud -laivueen jäseniä kohtaan”. Kuitenkin Ranskassa ”väkivalta kaupungeissa on yleistynyt niin paljon, että viranomaiset ovat asettaneet öisiä ulkonaliikkumiskieltoja selviytyäkseen vuoden 2026 FIFA:n jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuista.”

Lisäksi kesäkuussa Pariisin pormestari Grégoire myönsi ”kaupungin kunniakansalaisuuden gazalaisille”, Juudeassa ja Samariassa asuville arabeille sekä ”palestiinalaisille toimittajille”, joista monet on paljastettu Hamasin terroristeiksi.

Siitä huolimatta eurooppalaiset johtajat ”työskentelevät ahkerasti syyttäen Israelia kaikista mahdollisista rikoksista ja esittävät sitten olevansa ’järkyttyneitä’, kun juutalaiset kärsivät seurauksista, jotka johtuvat vihasta, jota nämä ’johtajat’ auttavat luomaan” antisemitismin levitessä samanaikaisesti räjähdysmäisesti ympäri Eurooppaa.

Puhuessaan 10. kesäkuuta Yhdistyneen kuningaskunnan ylähuoneessa käydyssä keskustelussa lordi Austin sanoi: ”Eivätkö hallitus ja parlamentti ymmärrä, että maailman ainoan juutalaisvaltion erottaminen muista, sen asettaminen vaatimuksiin, joita ei sovelleta mihinkään muuhun maahan, ja Israelin väärä syyttäminen näiden kauheiden rikosten tekemisestä johtaa väistämättä vihamielisyyteen niitä ihmisiä kohtaan, jotka tunnistetaan Israelin kannattajiksi – ja heitä on valtaosa juutalaisyhteisöstä? Siksi uskon, että parlamentilla on suuri rooli siinä, että antisemitismi on kasvanut räjähdysmäisesti Britannian kaduilla.”

Tämä ”pakkomielle” juutalaisista on levinnyt ”muuallekin kulttuuriin. Juutalaiset ovat nyt joutuneet niin tarkoituksellisesti hyljeksityiksi ja boikotoiduiksi, että he tuskin löytävät kustantajia kirjoilleen tai kirjakauppoja, jotka myisivät niitä.” Silti kustantajat ”kilpailevat arabiterroristien teosten julkaisemisesta: Marwan Barghouti, tuomittuna terroristina, joka istuu viittä elinkautista murhasta, on kirja Unbroken: In Pursuit of Freedom for Palestine", jonka on määrä ilmestyä useissa maissa tämän vuoden marraskuussa. Häntä ylistetään eräänlaisena Nelson Mandelana, ja hänen "kirjaansa myyvät johtavat kustantamot Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. Juutalaisvaino myy hyvin."

Saksalainen kirjailija Thomas Mann (1875–1955) sanoi NBC-radion lähetyksessä 9. maaliskuuta 1940: ”Nykypäivän antisemitismi… ei ole muuta kuin jakoavain, jolla irrotetaan pala palalta koko sivilisaatiomme koneisto… tai kuten käsikranaatti, joka heitetään muurin yli aiheuttamaan tuhoa ja sekasortoa demokratian leirissä. Se on sen todellinen ja pääasiallinen tarkoitus.”

Williams päättää: ”Natsit melkein onnistuivat. Nyt Euroopan johtajat tekevät käytännössä kaiken voitavansa tuhotakseen länsimaisen sivilisaation” Lähi-idästä ja Afrikasta tulevan massiivisen maahanmuuton kautta, ”mukaan lukien kaikki sen myötä tulevat kolmannen maailman ’perinteet’. Tällä kertaa kukaan ei tule pelastamaan eurooppalaisia heiltä itseltään.” (”European Leaders: In urgent need of de-radicalization”, R. Williams, Gatestone Institute, 16. 8. 2026.)

Voi niitä länsimaisia, jotka pettävät Jumalan kansan

Tunnettu brittiläinen kristillinen sionisti Charles Gardner on erittäin huolissaan siitä, miten Trump käsittelee Irania. Toisinaan on näyttänyt siltä, että hän on heittänyt ”Israelin susien syötäväksi”. Mies, joka antoi itsestään vaikutelman nykyajan Kyyros-hahmona, saattaa olla osoittautumassa Juudaksen kaltaiseksi hahmoksi, joka sivuuttaa Israelin turvallisuuden varmistaakseen ”öljyn turvallisen kulun”.

Trumpin kerrotaan sanoneen toimittajille: ”Minä päätän asioista, ei hän”, viitaten Netanjahuun. ”Mutta tällaisesta ylimielisyydestä nauraa Jumala, joka edelleen pitää Israelia silmäteränään, sillä loppujen lopuksi juuri taivaan ja maan Herra hallitsee ja valvoo Sanaansa varmistaakseen sen toteutumisen.”

Raamatullisesta näkökulmasta katsottuna ”asia ei ole niin, että Israel tarvitsisi Amerikkaa, vaan päinvastoin, kuten Yhdysvaltain Israelin-suurlähettiläs Mike Huckabee on antanut ymmärtää.” Eteläisiin baptisteihin kuuluva pastori Huckabee on ollut vuosikymmenten ajan yksi Israelin luotettavimmista amerikkalaisista puolestapuhujista.

Gardner toteaa sen, mitä monet länsimaalaiset – uskovat ja ei-uskovat – havaitsevat: ”Israel on juutalais-kristillisen (eli länsimaisen) sivilisaation taistelun eturintamassa”. Ja riippumatta siitä, hankkiiko Iran ydinpommin vai ei, se on ”päättänyt tuhota juutalaisvaltion”.

Koska on naurettavaa ”ajatella, että Iranin nykyiset johtajat olisivat yhtäkkiä järkeviä ja hyväntahtoisia”, Trumpin on tarpeen kuunnella ”viisasta neuvoa, jonka Winston Churchill kerran antoi myöntyvyyden kannattajille” Ison-Britannian parlamentissa: ”Paholaisen kanssa ei voi neuvotella.”

Gardner jatkaa kirjoittamalla, miten ”olemattoman palestiinalaisvaltion” tunnustaminen, kuten Britannia ja monet muut valtiot ovat häpeällisesti tehneet, on itse asiassa lupaus jakaa maa, jonka ”Jumala on antanut muinaiselle kansalleen”. Hän muistuttaa ”edesmenneen Lance Lambertin vuonna 2010 saamasta profetiasta, jonka mukaan ’tuhoisa tuomio’” kohdistuisi kaikkiin valtioihin, jotka suostuvat tällaiseen suunnitelmaan. ”Niiden taloudet romahtaisivat, rahoitusjärjestelmät hajoaisivat, ja jopa ilmasto pettäisi ne… Vanhat ja mahtavat valtiot muuttuisivat ikään kuin kolmannen maailman maiksi, ja Kiinan ja Intian kaltaiset valtiot nousisivat ottamaan niiden paikan.” Lambert lisää, että on äärimmäisen ylimielistä ”ajatella, että Jumalan ikuisia lupauksia voitaisiin uhmata. Mutta kaiken tämän mullistuksen keskellä on kaksi kansaa, joiden ei tarvitsisi pelätä – ’todellinen ja elävä kirkko sekä Israel’.”

Gardner toteaa lopuksi: ”Meidän länsimaalaisten tulisi hävetä sitä, ettemme ole seisseet vakaasti Israelin rinnalla. Ilman sitä emme olisi koskaan saaneet sitä rauhan evankeliumia, jonka Jeesus toi maailmaan. On aika katua järkyttävää petturuuttamme, tai saatamme joutua kohtaamaan Jumalan varman tuomion”, joka julistetaan profeetta Jooelin kirjassa 3:1–2 kaikkia niitä vastaan, jotka uskaltavat jakaa Hänen maansa!” (”Is Cyrus turning Judas?”, C. Gardner, Israel Today, 19.6.2026.)

Kristillinen sionismi selitettynä

Mike Evans on uskova, joka on perustanut Jerusalemiin Friends of Zion -museon sekä Churches United with Israel -järjestön, joka on yksi Amerikan suurimmista kristillis-sionistisista verkostoista. Hän kirjoittaa JP-lehdessä julkaistussa kristillistä sionismia käsittelevässä kolumnissaan: ”En koskaan unohda hetkeä, jolloin istuin äiti Teresan kanssa. Keskustelumme aikana hän kertoi totuuden, joka on jäänyt mieleeni vuosikymmeniksi. Hän sanoi: ’Et voi rakastaa Jeesusta rakastamatta juutalaista kansaa, sillä Jeesus oli juutalainen’.

”Nuo sanat eivät olleet poliittisia. Ne olivat raamatullisia. Ne heijastivat ymmärrystä siitä, että kristinusko ei korvannut juutalaisuutta. Pikemminkin kristinusko syntyi Jumalan liitosta juutalaisen kansan kanssa. Jeesus syntyi juutalaiseksi, eli juutalaisena, palvoi temppelissä, vietti raamatullisia juhlia ja täytti lupaukset, jotka Jumala antoi Israelin profeettojen kautta.”

Evans jatkaa, että äiti Teresan sanat kiteyttävät kristillisen sionismin ytimen. ”Kristilliset sionistit uskovat, että Raamattu on Jumalan innoittama, erehtymätön Sana. Me uskomme, että liitto, jonka Jumala solmi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, on edelleen voimassa, koska Jumala on uskollinen lupauksilleen.”

”Moderni Israelin valtio sijaitsee juuri sillä maalla, jonka Raamattu toistuvasti määrittelee juutalaisen kansan perinnöksi. Tukemme Israelille ei perustu muuttuviin poliittisiin tuuliin tai vaalikierroksiin. Sen juuret ovat Jumalan ikuisessa Sanassa.”

Tämä uskomus määrää myös, miten kristilliset sionistit suhtautuvat itse maahan, ja siksi suurin osa heistä ”hylkää termin ’Länsiranta’”. Raamattu ei koskaan käytä tästä osasta Jumalan maata tällaista nimeä vaan kutsuu sitä Juudeaksi ja Samariaksi. ”Nämä nimet eivät ole poliittisia keksintöjä; ne ovat raamatullisia nimiä siinä maassa, jossa lunastuksen tarina eteni.”

Evans huomauttaa, että Raamatussa kuvatut merkittävät tapahtumat ”lähes 80-prosenttisesti sijoittuivat Juudeaan ja Samariaan. Näillä kukkuloilla Abraham vaelsi. Tähän maahan Joosua johti Israelin. Täällä Samuel toimi tuomarina. Täältä käsin Daavid hallitsi. Täällä Elia ja Elisa toimivat. Näillä vuorilla profeetat julistivat Jumalan sanaa, ja Jeesus itse matkusti, opetti, paransi ja saarnasi” kaikkialla Juudeassa ja Samariassa. Sekä Israelin että kirkon historia ”on erottamaton tätä maata.”

Jeesuksen viimeinen tehtävä, jonka Hän antoi apostoleilleen juuri ennen taivaaseen nousemistaan, korostaa Jumalan maan merkitystä. Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajiani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa sekä maan ääriin asti. (Ap. t. 1:8)

Evans jatkaa: ”Huomatkaa, mistä suuri lähetystehtävä alkaa: Jerusalemista, Juudeasta ja Samariasta. Evankeliumi levisi kansoille juuri niistä paikoista, joita monet nykyään väittävät kristittyjen pitävän pelkkänä kiistanalaisena kiinteistönä. Jeesus ei erottanut tehtäväänsä Raamatun maasta, eikä Hänen seuraajiensakaan pitäisi tehdä niin.” Näiden raamatullisten nimien tulisi muistuttaa uskovia siitä, ”että Raamattu juurtuu todellisiin paikkoihin, todellisiin ihmisiin ja Jumalan ikuiseen liittoon Israelin kanssa.”

Valitettavasti ja virheellisesti kriitikot ”kuvaavat usein kristillisiä sionisteja ihmisinä, joita motivoi ensisijaisesti politiikka”. Se on kaukana totuudesta. ”Kristillinen sionismi on ennen kaikkea teologinen vakaumus. Se on usko siihen, että Jumala pitää liitonsa ja että Hänen lupauksensa ovat luotettavia. Nimet Juudea ja Samaria eivät ole nykyaikaisia poliittisia iskulauseita. Ne ovat raamatullisia nimiä, joita esiintyy kautta Raamatun. Näiden nimien poistaminen merkitsee suuren osan Jumalan lunastustarinan maantieteellisen kontekstin poistamista.” Ja jos Raamatussa paljastettu Jumala voi kääntää selkänsä ”lupauksilleen Israelille”, meidän uskovien on kysyttävä itseltämme, ”pitäisikö Hän lupauksensa myös meitä kohtaan”.

Sitten Evans toteaa sen, mitä toivoisin useamman uskovan pohtivan ja soveltavan omaan ajatteluunsa: ”Raamatullinen maailmankuva muuttaa enemmän kuin vain ymmärrystämme historiasta. Se muuttaa tapaa, jolla tulkitsemme sitä, mitä Israelissa tänään tapahtuu.” Tämä on lähtökohtana sille, miksi me Intercessors for Israel -järjestössä rukoilemme juuri tällä tavalla. Tarkastelemme tapahtumia, ei vain Israelin osalta, vaan maailmanlaajuisesti, ja etsimme Jumalaa Hänen Sanansa kautta ymmärtääksemme, mitä Hän tekee kiirehtiäkseen Poikansa paluuta kirkkaudessa. Sen perusteella me rukoilemme.

Rukouksemme keskittyvät Raamattuun, eivät politiikkaan tai kansallisiin asioihin. Toisaalta ymmärrämme myös, että jotta Hänen nimensä pyhitetään ja Hänen valtakuntansa tulee maan päälle – Israelin tulee olla oikealla paikallaan – fyysisesti sille luvatulla maalla ja pelastetussa suhteessa Isä Jumalaan Herran Jeshuan, Israelin Messias-kuninkaan, kautta.

Evans päättää kolumninsa näin: ”Äiti Teresa ymmärsi jotain, minkä suuri osa nykymaailmasta on unohtanut. Jeesusta ei voi erottaa Hänen juutalaisesta identiteetistään tai kansasta, jonka kautta Jumala toi lunastussuunnitelmansa maailmaan. Jeesusta rakastaminen tarkoittaa sen tarinan kunnioittamista, jonka Jumala kirjoitti Israelin kautta. Siksi kristilliset sionistit jatkavat Israelin tukemista ja kutsuvat Juudeaa ja Samariaa edelleen niiden raamatullisilla nimillä.” (”Christian Zionists believe the West Bank is Bible land”, M. Evans, JP Op-ed, 4.8.2026.)

Pelasta kansasi, siunaa perintöosasi.
Kaitse heitä ja kanna heitä ikuisesti.Ps. 28:9

Siunaukset Siionista

Chuck Cohen